torstai, 28, maaliskuu, 2024

Päijät-Hämeessä kiinni useita rattijuoppoja: yksi yritti erehdyttää poliisia antamalla väärät henkilötiedot – myös tapanäpistelijä ja kaahari työllistivät poliisia

Näitä luetaan

PÄIJÄT-HÄME

Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä lauantaiaamun 17. syyskuuta ja maanantaiaamun 19. syyskuuta välisenä aikana useat rattijuopot, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo myös tavakseen näpistelevästä henkilöstä sekä kaaharista.

Tapanäpistelijä kiinni Lahdessa – tällä kertaa varastetun omaisuuden arvo yli 200 euroa.

Poliisi sai lauantaina iltapäivällä hätäkeskukselta tehtävän keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa oli otettu kiinni näpistelystä epäilty nainen.

Hieman yli 40-vuotiaan naisen epäillään anastaneen erilaista omaisuutta viidestä eri liikkeestä yhteensä yli 200 euron arvosta. Viidestä eri näpistyksestä epäilty nainen otettiin kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Nainen on ollut epäiltynä vastaavista teoista useita kertoja kuluneen vuoden aikana.

Kaaharin kortti hyllylle Lahdessa.

Liikenteenvalvontaa lauantai-iltana suorittanut moottoripyöräpartio havaitsi Valtatiellä 4 Lahden Mäkelässä kovaa ylinopeutta pohjoisen suuntaan etenevän henkilöauton. Poliisipartio mittasi auton nopeudeksi 188 km/h paikassa, jossa nopeusrajoitus on 120 km/h.

Poliisipartio pysäytti auton ja määräsi autoa kuljettaneen nuoren miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Huumepäinen kuljettaja kiinni Lahden Metsäkankaalla.

Poliisipartio pysäytti lauantaina aamupäivällä Lahden Metsäkankaalla henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettaneelle kolmekymppiselle naiselle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.

Naista epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Poliisi ei kerro, minkä huumausaineen vaikutuksen alaisena kuljettaja oli.

Myös Metsäpellon alueella kiinni huumepäinen kuljettaja.

Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Lahden Metsäpellon alueella henkilöauton, jota kuljetti ajokiellossa oleva hieman yli 30-vuotias mies.

Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe osoitti alle rangaistavuuden olevia lukemia, mutta hänen epäillään käyttäneen lisäksi muita huumaavia aineita.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi ei kerro tässäkään tapauksessa, minkä huumausaineen vaikutuksen alaisena kuljettaja oli.

Huumepäinen kuljettaja yritti erehdyttää poliisia Nastolassa.

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Valtatietä 12 epävarmasti etenevästä henkilöautosta. Poliisipartio tavoitti auton pian ilmoituksen jälkeen Nastolassa.

Autoa kuljettanut mies esitti aluksi toisen henkilön henkilöllisyystodistuksen, mutta tarkemman selvittelyn jälkeen kuljettajaksi osoittautui kolmekymppinen ajokiellossa oleva mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta päihtyneen oloisen miehen epäillään käyttäneen muita huumaavia aineita. Miehen hallusta löytyi vähäinen määrä huumaavia lääkkeitä joihin miehellä ei ollut reseptiä.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja väärän henkilötiedon antamisesta.

Poliisi ei kerro tapahtuneelle ajankohtaa.

Rattijuoppo ajoi päin puhelinpylvästä Asikkalassa.

Poliisi sai sunnuntaina aamuyöllä hätäkeskukselta tehtävän Viitailassa tapahtuneesta ulosajosta, jossa henkilöauto oli törmännyt puhelinpylvääseen.

Autoa kuljettaneelle hieman yli 60-vuotiaalle miehelle suoritettu puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen rajan ylittäviä lukemia. Mies otettiin kiinni verikokeita varten ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Törmäyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Huumepäinen kuljettaja kiinni Orimattilassa.

Parikymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena Vanhalla Helsingintiellä Orimattilassa aikaisin maanantain puolella.

Poliisi tutkii tapausta rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.

Poliisi ei kerro, minkä huumausaineen vaikutuksen alaisena kuljettaja oli ollut. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä