Päijät-Hämeessä liikenne- ja huumausainerikoksia – lisäksi nuorten aikuisten yhteenotto poiki pahoinpitelyepäilyt

Julkaistu

PÄIJÄT-HÄME

Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä perjantaiaamun 12. elokuuta ja lauantaiaamun 13. elokuuta välisenä aikaan mm. useat liikennerikokset, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo myös kahden nuoren aikuisen yhteenotosta sekä kotietsinnästä, joka tuotti tulosta.

Ajo-oikeudettoman naisen hallussa huumeita huumausainerikokseen oikeuttavan rikosnimikkeen verran Iitin Kausalassa.

Poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa perjantaina puolenpäivän aikoihin Iitin Kausalassa.

Poliisipartio kirjoitti viisikymppiselle ajokiellossa olevalle naiselle sakkovaatimuksen kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisipartion kuljettaessa naista poliisiautossa, havaitsi se naisen kantamusten haisevan huumausaineelle. Naisen mukana olleista kasseista löytyi huumausaineita huumausainerikoksen verran.

Naista epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausainerikoksesta.

Vahvasti päihtynyt miesautoilija törttöili Padasjoen liikenteessä.

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän lauantain vastaisena yönä kello kahden aikoihin Padasjoelle. Ilmoituksen mukaan päihtynyt mies oli törmännyt henkilöautolla toiseen autoon Kellosalmentiellä.

Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että keski-ikäinen mies oli osunut kuljettamallaan henkilöautolla vastaantulleen henkilöauton kylkeen. Hän oli onnistunut väistämään ensimmäisen vastaantulleen auton, mutta oli törmännyt sen takana tulleeseen autoon. 

Mies puhalsi seulonta-alkometriin 1.07 mg/l tuloksen, joka on promilleissa 2,43 promillea. Poliisi vei hänet verikokeeseen veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi ajohetkellä.

Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Kotietsintä tuotti tulosta Hollolan Salpakankaalla.

Poliisipartiot tekivät perjantaina puolenpäivän aikoihin kotietsinnän kiinteistöön huumausainerikosepäilyn vuoksi Hollolan Salpakankaalla.

Kiinteistöltä löytyi kannabiskasvattamo ja valmista huumausainetta.

Kiinteistöllä asuva keski-ikäinen mies kuulusteltiin epäiltynä huumausainerikokseen. Poliisi ei kerro, paljonko huumeita löydettiin.

Kaksipyöräisillä kulkupeleillä päihtyneet kuljettajat Lahdessa.

Mies ajeli mopolla huumepäissään Launeella.

Kolmekymppinen mies ajeli mopolla päihtyneenä perjantaina iltapäivällä Launeen perhepuiston kevyenliikenteenväylästöllä.

Moottoripyöräpoliisi teki havainnon miehestä ja pysäytti hänet. Ajokiellossa oleva mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.

Mopon kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

Känninen moottoripyöräilijä teki äkkijarrutuksen havaittuaan poliisin Metsäkankaalla – huonoin seurauksin.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän perjantai-iltana Lahden Metsäkankaalle. Ilmoituksen mukaan moottoripyöräilijä oli kaatunut ja loukannut itseään.

Tapahtumapaikalla poliisipartio sai selville, että keski-ikäinen mies oli ajanut liikenteestä poistetulla moottoripyörällä Hämeenlinnantietä Lahden keskustan suuntaan. Hän oli havainnut poliisiauton tulevan vastakkaisesta suunnasta ja jarruttanut sen vuoksi voimakkaasti. Moottoripyörän eturengas oli lukkiintunut, jonka seurauksena mies menetti moottoripyörän hallinnan kaatuen. Kuljettaja loukkaantui kaatuessaan.

Mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,66 promillea. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.

Nuoret miehet ottivat yhteen Lahden yössä.

Parikymppiset miehet ottivat yhteen lauantain vastaisen yönä kello kolmen aikoihin Lahden keskustassa sijaitsevassa ravintolassa.

Miehet olivat tönineet, repineet ja lyöneet toisiaan. Molempia miehiä epäillään pahoinpitelystä.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisia Heinolasta Iittiin paennut jäi kiinni huonon reittivalinnan takia

HEINOLA Pakenija oli juuttunut autolla hiekkatielle. Auton nopeus nousi takaa-ajon aikana kovimmillaan 160:n kilometrin tuntinopeuteen....

Iitin VPK palkittiin päällystöpäivillä Jyväskylässä palokuntanuorisotyöstään

IITTI Iitin VPK:n nuorisotyön johtaja Katja Turunen on hyvillään, että yhdessä tekeminen sekä nuorten ja kouluttajien aktiivisuus...

Autoilija törmäsi polkupyöräilijään suojatiellä Hollolassa

HOLLOLA Polkupyöräilijä sai osumasta sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisi ei avaa vammojen laatua tarkemmin, törmäysvauhti oli...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Etsintäoperaatio käynnissä: Poliisi etsii Sipoossa kadonnutta miestä

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta miestä. 63-vuotiaasta miehestä on tehty viimeisin havainto torstaina 18. huhtikuuta...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä