Perinteiset poliisitehtävät työllistäneet poliisia parin viime päivän aikana Kanta-Hämeessä – kiinni jäi mm. viisi rattijuoppoa

Julkaistu

KANTA-HÄME

Poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä sunnuntaiaamun 25. syyskuuta ja tiistaiaamun 27. syyskuuta välisenä aikana monenlaiset poliisitehtävät, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Rattijuoppoja oli jäänyt kiinni yhteensä viisi kappaletta. Eräs selvinpäin ollut kuljettaja ajoi auton pahoin vaurioituneena pellolle ja nuoriso kaatoi traktorimönkijän katolleen.

Huumepäinen kuljettaja kiinni Forssassa.

Sunnuntaina aamupäivällä puoli yhdentoista aikaan, poliisipartio pysäytti Saksankujalla Forssassa epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon.

Autoa kuljettanut noin kolmekymppinen mies kieltäytyi puhalluskokeesta, mutta suostui huumausaineen pikatestiin, joka antoikin positiivisen tuloksen. Poliisi toimitti miehen verikokeeseen asian varmistamiseksi.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.

Auto päätyi pellolle pahoin vauroituneena Janakkalassa.

Sunnuntaina kello 12.46 aikaan, poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Hausjärventiellä Janakkalassa.

Poliisin alustavan selvityksen mukaan Turengin suunnasta tullut 2000-luvulla syntyneen miehen kuljettama henkilöauto oli ajautunut ajoradan oikealle puolelle päätyen pellolle pahoin vaurioituneena.

Tapausta tutkitaan Hämeen poliisissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta onnettomuuteen. Kuljettajan saamista vammoista ei ole tarkempaan tietoa.

Poliisin tekemälle ajokuntotarkastukselle oli syynsä Ypäjällä.

Sunnuntaina illansuussa kello 18.50 aikaan, liikennepoliisin partio pysäytti Ypäjällä Valtatie 10:llä Forssan suuntaan tulleen epävarmasti liikkuneen pakettiauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1960-luvulla syntynyt mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Poliisi käytti miehen tarkkuusalkometrikokeessa ja määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Rattijuoppo kiinni Hämeenlinnassa.

Maanantain puolella kello 01.15 aikaan poliisipartio pysäytti Kasarmikadulla Hämeenlinnassa henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon.

Autolla liikkeellä ollut 2000-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon poliisin toimesta. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Tavakseen huumepäissään ajeleva kuljettaja kiinni Lammilla.

Maanantaina iltapäivällä kello 14.50 aikaan, pysäytti poliisipartio Valtatie 12:lla Lammin kohdalla henkilöauton tarkastusta varten.

Autoa kuljettanut, poliisille entuudestaan tuttu kortiton noin 40-vuotias mies kieltäytyi huumausainepikatestistä, jonka vuoksi hänet toimitettiin verikokeeseen. Mies on viimeisen vuoden aikana jäänyt kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni viisi kertaa ja jokaiseen kiinnijäämiseen on liittynyt huumaantuneena ajaminen.

Tälläkin kertaa miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Myymälävarkaat kiinni Hämeenlinnassa.

Maanantaina iltapäiväviiden aikaan, jäi Hämeenlinnassa Tiiriössä sijaitsevassa kaupassa kiinni kaksi noin 35-vuotiasta henkilöä kiinni varkaudesta.

Mies ja nainen olivat piilottaneet vaatteisiinsa foliopusseihin käärittynä erilaisia elektroniikkatuotteita noin 150 euron arvosta. Pariskunta kiinniotettiin kassalinjojen jälkeen.

Poliisi ei perustele, miksi kyseessä on varkausrikos, sillä anastetun omaisuuden arvo täytyy olla vähintään 500 euroa, että näpistys muuttuu varkaudeksi.

Traktorimönkijä katolleen Riihimäellä – kuljettajalla ei ajo-oikeutta.

Maanantaina alkuillasta puoli seitsemän aikaan, tuli Riihimäeltä Tehtaankadulta ilmoitus katollaan olevasta mopoautosta.

Paikalla tavattiin kolme nuorta, jotka kertoivat pienen puhutuksen jälkeen yhden heistä ajaneen traktorimönkijää ja ajaneen sillä siten, että traktorimönkijä oli kaatunut katolleen. Traktorimönkijän haltija oli ollut kyydissä ajon aikana. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Traktorimönkijää ajaneella nuorella ei ollut ajokorttia kyseiseen kulkuneuvoon ja häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Rattijuoppo ajoi päin kaidetta Järvenpäästä varastetulla autolla Janakkalassa – väisti peuraa.

Maanantaina alkuyöstä yhdentoista aikaan, sai poliisipartio tehtäväksi mennä Valtatie 3:lle Janakkalaan, jossa pakettiauto oli ajanut kaiteeseen. Poliisi tapasi paikalta noin 35-vuotiaan miehrn, joka kertoi anastaneensa kyseisen auton Järvenpäästä ja ajaneensa sillä kyseistä tietä ja joutuneensa väistämään peuraa, jonka vuoksi pakettiauto oli suistunut kaiteeseen.

Kuljettaja puhalsi paikan päällä seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Auton omistaja ei ollut tietoinen anastuksesta ennen poliisin yhteydenottoa. Auto vaurioitui pahoin, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.

Auton kuljettaja kiinniotettiin epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Miestä epäillään myös rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi määräsi hänet lisäksi väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Tavakseen kortitta ajeleva päihtynyt nainen yritti erehdyttää poliisia Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partio nappasi Hämeenlinnassa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla kuljettajan, jonka epäillään olleen päihtyneenä...

Ajokortiton mies ajeli huumepäissään Jokioistentiellä Forssassa

FORSSA Hämeen poliisin partio nappasi Forssan liikenteestä kuljettajan, jonka epäillään ajaneen henkilöautolla päihtyneenä Jokioistentiellä. Hämeen...

Vasta ajokortin saaneen nuoren ohitus pieleen Lammilla – auto katon kautta ympäri ojaan

HÄMEENLINNA Nykyisin Hämeenlinnaan kuuluvalla Lammilla tapahtui raju ulosajo maanantaina 15. huhtikuuta illansuussa. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä