PERTUNMAA – PIEKSÄMÄKI
Itä-Suomen poliisin partiot tavoittivat Etelä-Savon liikenteestä päihtyneet kuljettajat lauantaina 5. lokakuuta illantaitteessa ja illalla. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että toinen ajoi ylinopeutta.
Rattijuoppo ajoi ylinopeutta Pieksämäellä.
Poliisin partio pysäytti lauantaina kello 17.05 aikaan Joroistentiellä Pieksämäellä henkilöauton tarkastusta varten. Partio oli ennen pysäytystä mitannut auton nopeudeksi 72:n kilometrin tuntinopeuden, nopeusrajoituksen ollessa 40 kilometriä tunnissa.
Partio suoritti henkilöautoa kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, johon mies puhalsi 0,8 promillea.
Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Autoilija puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Pertunmaalla.
Poliisin partio pysäytti lauantai-iltana kello 18.17 aikaan Vanhatiellä Pertunmaalla henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon.
Partio suoritti autoa kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, johon mies puhalsi 0,59mg/l lukeman. Kyseinen lukema vastaa 1,34 promillea.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Myös hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.