Pienpetorautoihin tassunsa loukannut naaraskarhu on kaadettu Lieksassa – Enon karhusta ei havaintoa

Julkaistu

POHJOIS-KARJALA

Lieksassa liikkunut, pienpetorautoihin tassunsa loukannut naaraskarhu on kaadettu Lieksan Korisevan lammen maastossa varhain tänä aamuna, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos. Karhu kaadettiin poliisin päätöksellä eläinsuojelullisista syistä.

Pienpetorauta oli kiinni niin syvällä karhun etutassussa polkuanturoiden takana, että se ei olisi saanut omin avuin sitä irti. Karhu oli loukannut aiemmin myös toista etutassuaan niin pahasti, että siinä ei ollut edes kynsiä jäljellä.
 
Karhun tassussa kiinni ollut petorauta oli kahdella jousella puristuva noin 15 senttimetriä halkaisijaltaan oleva pienpetorauta. Karhun ruho on lähetetty tarkempiin tutkimuksiin Ruokavirastoon, josta myöhemmin saadaan tarkempi tutkimusraportti vammojen laadusta.

Poliisi oli antanut lopettamispäätöksen loukkaantuneesta karhusta jo aiemmin. Päätös perustui eri asiantuntijoiden arvioihin karhun tilanteesta.

Kaadettua karhua seuranneet kolme erauspentua kuuluvat iältään normaalin metsästyksen piiriin. Kaksi pennuista on kaadettu normaalin karhunmetsästyksen yhteydessä ja yksi
pennuista liikkuu edelleen kyseisellä alueella. 

Joensuun Enossa liikkuneesta rautoihin tassunsa loukanneesta naaraskarhusta pentuineen ei ole saatu uusia havaintoja.

Lähteenä: Poliisi

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Kiihtelysvaaran tulipaloa tutkitaan henkirikoksena – epäiltynä 59-vuotias nainen

JOENSUU Nykyisin Joensuuhun kuuluvassa Kiihtelysvaarassa sammutettiin keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöllä rakennuspaloa. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Yksi henkilö kuoli ja toinen loukkaantui tulipalossa Joensuussa

JOENSUU Joensuun Kiihtelysvaarassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöllä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Etsintäoperaatio käynnissä: Poliisi etsii Sipoossa kadonnutta miestä

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta miestä. 63-vuotiaasta miehestä on tehty viimeisin havainto torstaina 18. huhtikuuta...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä