Pilkkijä putosi jäistä läpi Kokkolassa – naskalit pelastivat hengen

Julkaistu


KESKI-POHJANMAA

Merivartioston mukaan naskalit pelastivat pilkkijän hengen, sillä henkilöllä ei ollut kelluttavia pukineita yllään. Veden varassa hän ehti olemaan noin puoli tuntia.

Useita Länsi-Suomen Merivartioston meripelastusyksiköitä sekä Kokkolan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen pelastushenkilöstöä hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Morsiuskarintielle Kokkolaan sunnuntaina 4. joulukuuta puoli kahdentoista jälkeen päivällä. Tehtävälle hälytettiin myös ensihoitohenkilöstöä.

Länsi-Suomen Merivartiosto julkaisi tehtävästä tiedotteen twittertilillään, jossa se kertoo, että pilkkijä oli pudonnut jäistä läpi.

Henkilö onnistuttiin pelastamaan jäistä pelastuslaitoksen pelastushenkilöstön toimesta ja hänet saatettiin ensihoidon tarkastettavaksi.



Merivartioston mukaan naskalit pelastivat pilkkijän hengen, sillä henkilöllä ei ollut kelluttavia pukineita yllään. Veden varassa hän ehti olemaan noin puoli tuntia.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Mies kuristi miehen hengiltä Kokkolassa

KOKKOLA Pohjanmaan poliisi tutkii Kokkolassa sunnuntain vastaisena yönä 14. huhtikuuta tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Viranomaisuutiset uutisoi...

Poliisi tutkii Kokkolassa viime viikonloppuna tapahtunutta epäiltyä henkirikosta

KOKKOLA Pohjanmaan poliisi tutkii Kokkolassa tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Pohjanmaan poliisi vaati keskiviikkona 17. huhtikuuta Pohjanmaan...


Tuoreimmat artikkelit

Mäntsälässä on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä

MÄNTSÄLÄ Mäntsälässä on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen raideliikenneonnettomuudesta Asemakadun tuntumaan...

Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia – toinen oli lisäksi vahvassa humalassa

ENONTEKIÖ - MUONIO Lapin poliisin partiot saivat Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Kaaharit...

Leppävirralla raju auto-onnettomuus – yksi henkilö irrotettiin autosta

LEPPÄVIRTA Eteläisessä Pohjois-Savossa Leppävirralla sattui raju auto-onnettomuus lauantaina 20. huhtikuuta keskipäivän taitteessa. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Rovaniemen poliisi nappasi kaksi rattijuoppoa perjantaina

ROVANIEMI Rovaniemen poliisi sai Rovaniemen liikenteestä kiinni päihtyneitä kuljettajia perjantaina 19. huhtikuuta päiväsaikaan. Lapin poliisilaitokselta...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä