PIRKKALA
Rajasalmentiellä Pirkkalassa, Rajasalmen sillan tuntumassa suoritettikn vesistöetsintää torstaina 5. syyskuuta iltapäivällä. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että henkilön epäiltiin pudonneen sillalta veteen.
– Palokunta on tarkistanut ranta-alueita sekä suorittanut vesistössä etsintää. Etsinnät eivät ole toistaiseksi tuottaneet tulosta ja henkilö on yhä etsinnässä, kommentoi päivystävä palomestari Pirkanmaan pelastuslaitokselta ennen iltapäiväneljää.
Myöhemmin päivystävä palomestari päivittää, että etsinnät on pelastuslaitoksen toimesta kohteessa päätetty tuloksettomana. Etsintää toteutettiin pintapelastajien ja sukeltajien toimesta sekä kaikuluotaamalla aluetta.
Vesistöetsinnän johdosta veneliikenne estettiin Rajasalmensillan kohdalla.
Sivullinen oli tehnyt havainnon Rajasalmen kahvilan läheisyydestä kello 14.10 aikaan, että henkilö oli istumassa kaiteen päällä Rajasalmen sillalla. Henkilöllä oli yllään valkoinen paita ja mustat housut.
Pelastuslaitos oli varautunut tehtävälle kahdeksan pelastusyksikön vahvuudella.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta vedestä kello 14.13.