POHJOIS-KARJALA
Itä-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin poliisipartioita on työllistänyt Pohjois-Karjalassa lauantai-illan 20. toukokuuta ja sunnuntaiaamun 21. toukokuuta välisenä aikana mm. useat liikennerikokset, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Pohjois-Karjalan alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo tiedotteessaan yhteensä neljästä päihtyneestä kuljettasta sekä yhdestä kaaharista.
Ajo-oikeudeton kuljettaja päihtyneenä Lieksassa.
Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana Pielisentiellä Lieksassa henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin tuloksen 0,51 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Kyseinen tulos on promilleissa 1,16 promillea, joka jäi hieman alle törkeän rattijuopumusrajan. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kuljettajaa epäillään täten rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Vahvasti päihtynyt ajo-oikeudeton kuljettaja kiinni Kiteellä – kävi hakkaamassa yksityisasunnon ovea ladellen asukkaalle uhkauksia.
Lauantai-iltana Puhoksentiellä Kiteellä henkilöauton kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin tuloksen 0,73 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Kyseinen tulos on promilleissa 1,66 promillea. Lisäksi kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Kyydissään kuljettajalla oli yksi matkustaja. Hieman aiemmin kuljettaja oli käynyt hakkaamassa yksityisasunnon ovea ladellen asukkaalle uhkauksia.
Kuljettajaa epäillään ainakin törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Tiedossa ei ole, minkälaisia rikosnimikkeitä uhkauksista seurasi.
Mopoilija puhalsi korttinsa kuivumaan Joensuussa.
Lauantai-iltana Niinivaarantiellä Joensuussa mopoa kuljettanut henkilö puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,64 promillea. Mopoilijalla oli kyydissään matkustaja.
Poliisi ei kerro mopoilijan ikää. Häntä epäillään rattijuopumuksesta.
Valoton peräkärry kiinnitti poliisin huomion Joensuussa – kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Sunnuntain vastaisena yönä Imatrantiellä, Joensuun Karhumäessä, pakettiautolla valotonta peräkärryä vetänyt autoilija kiinnitti poliisipartion huomion. Kuljettajan olemus oli antanut aiheen puhallutukseen, jonka tulos oli ollut nolla promillea, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen. Poliisi käytti kuljettajan verikokeessa tuloksen varmistamiseksi. Kyydissään kuljettajalla oli kaksi matkustajaa.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Moottoripyöräilijän ajokortti hyllylle kovan ylinopeuden vuoksi Valtimolla.
Lauantaina kello 20.50 aikaan, Keskustiellä Valtimolla, mittasi poliisipartio moottoripyörälle nopeudeksi 90 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa 40 kilometriä tunnissa.
Poliisi otti kuljettajan ajokortin haltuunsa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.
Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Pohjois-Karjalan alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.
Lue myös:
- Vahvasti päihtynyt kuljettaja ajoi auton ojaan Rääkkylässä
- Nuoriso työllistänyt poliisia Joensuussa: poliisi tyhjensi Kirkonmäen – alueella oli runsaasti päihtyneitä nuoria sekä monenlaista häiriökäyttäytymistä
- Tohmajärvellä kaksi onnettomuutta samanaikaisesti: toinen oli liikenneonnettomuus ja toinen ympäristöonnettomuus
- Pohjois-Karjalassa tapahtui kaksi pahoinpitelyä ja omaisuusrikos
- Nurmesjärvestä löytyi vainaja tiistai-iltana
- Poliisi: mopomiiteissä voi lähteä mopo käsistä – vanhempi, keskustele asiasta nuoresi kanssa!
- Mies kuljetti autoa päihtyneenä ilman ajokorttia Joensuun Mutalassa
- Poliisi määräsi yhteensä satoja sanktioita suojatiesääntöjen rikkomisesta ja jalkakäytävillä ajamisesta
- Ajo-oikeudeton kuljettaja ajoi auton raviojaan kovassa humalassa Liperissä
- Mopovalvonnan tulokset huolestuttavia: 162 korttia hyllylle tai kuivumaan – 126:lta kuljettajalta puuttui ajo-oikeus