JOENSUU
Saimme sunnuntaina 10.5. tietää, että joensuulaiselle miehelle oli tullut puhelu tuntemattomasta matkapuhelinliittymästä. Tämä mies omistaa arvokkaan matkailuauton. Asianomistajalle soittanut miesääni oli kertonut, että asianomistaja oli voittanut arvonnassa 1000 euron lahjakortin matkailuauton huoltoa varten. Miesääni oli ilmoittanut, että asianomistajan matkailuauto voidaan käydä jo saman päivän aikana huoltoon paikalliseen huoltoyritykseen.
Asianomistajalle oli herännyt epäilys puhelusta ja hän oli yhteydessä poliisiin. Hän oli myös varmistanut yritykseltä, onko hänen autonsa tulossa todellisuudessa huoltoon sinne. Yritys ei tiennyt lahjakortista tai huollosta mitään.
Poliisi otti asianomistajan kotiosoitteen lähettyviltä kiinni kolme miestä rikoksesta epäiltynä. Miehet ilmoittivat poliisille jo tapahtumapaikalla, että he olivat tulleet hakemaan matkailuautoa huoltoon. Eilen maanantaina suoritetuissa kuulusteluissa kävi ilmi, että myös näille kolmelle henkilölle oli soitettu tuntemattomasta numerosta ja pyydetty hakemaan matkailuauto sovittuun huoltoon. Miesääni oli pyytänyt hakijoita jättämään matkailuauto Joensuun lähiseudulla olevan huoltoaseman pihaan.
Tämän hetkisen esitutkinnan perusteella näyttää siis siltä, että tämä sama tuntematon mieshenkilö oli erehdyttänyt sekä matkailuauton omistajaa että matkailuautoa hakemaan lähteneitä henkilöitä.
Poliisi pyrkii selvittämään parhaillaan soittajan henkilöllisyyttä puhelinnumeron perusteella. Kaikki kolme henkilöä ovat edelleen pidätettynä, sillä pyrimme varmistumaan siitä, että heidän kertomuksensa tapahtumien kulusta ja heihin kohdistuneesta huijauksesta pitää paikkansa.
On mahdollista, että vastaavat huijausyritykset tulevat jatkumaan ja huijausyrityksen kohteena voi olla muutakin omaisuutta kuin matkailuautoja. Jos puhelimessa oleva soittaja kertoo mahdollisista lahjakorteista tai muista ilmaislahjoista, kannattaa asia tarkistaa tavalla tai toisella, ennen kuin luovuttaa omaisuuttaan tuntemattomille ihmisille. Tässä tapauksessa matkailuauton omistaja toimi esimerkillisesti, eikä taloudellista vahinkoa päässyt syntymään. Tutkimme tapausta törkeän petoksen yrityksenä.
Lähde ja teksti: Poliisi
TILAA PUHELIMIEN JA MUIDEN LAITTEIDEN SUOJAKUORET JA MUUT TARVIKKEET 1-2 ARKIPÄIVÄSSÄ!