Poliisi aloittaa rengasratsiat maanantaina Kuopion seudulla

Julkaistu


POHJOIS-SAVO

Valvontaa suoritetaan Kuopiossa ja Siilinjärvellä. Poliisin tavoitteena on tarkastaa kuudensadan henkilö- ja pakettiauton renkaat.

Itä-Suomen poliisi järjestää rengasratsioita ensi viikolla Itä-Suomessa. Maanantaina 12. syyskuuta renkaiden kuntoa valvotaan Kuopiossa ja keskiviikkona 14. syyskuuta Siilinjärvellä. Poliisin tavoitteena on käydä läpi 600:n henkilö- tai pakettiauton renkaat.

Tänä syksynä liikkeelle lähdetään Kuopion lisäksi Helsingin, Porin, Jyväskylän ja Rovaniemen ympäristöön. Kaikista tarkastetuista autoista mitataan kulutuspintojen lisäksi myös ilmanpaineet ja kirjataan myös mahdolliset talvirenkailla ajavat autot.   

Tarkista renkaiden ilmanpaineet ja kunto säännöllisesti.

– Syksyn sadekelit vaativat autoilijalta ennakoivaa ajotapaa ja sadekelien varalle turvallisia renkaita. Kulunut rengas lähtee helposti vesiliirtoon, ellei kuljettaja hidasta nopeutta renkaidensa kunnon ja kelin mukaiseksi. Tärkeää on myös pitää huolta oikeasta rengastuksesta sekä tarkistaa säännöllisesti renkaiden ilmanpaineet, sanoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen poliisista.



Kesärenkaissa on uutena tyypillisesti noin 8 mm kulutuspintaa. Lain minimivaatimus kesärenkaiden urasyvyydeksi on 1,6 mm. Jo tätä ennen renkaat ovat menettäneet huomattavasti pito-ominaisuuksistaan.

– Vesi- tai loskaliirto tarkoittaa sitä, että rengas ei kykene riittävän nopeasti syrjäyttämään tienpinnalla olevaa vesi- tai loskakerrosta. Vesiliirrossa rengas ikään kuin nousee vesipatjan päälle, ja vesi toimii kuin voiteluaineena renkaan ja tienpinnan välillä, Pahkin kertoo.

Pahkin neuvoo, että mikäli tunnet auton etupyörien nousevan vesiliirtoon, pidä ohjauspyörä suorassa ja nosta jalka kaasulta. Vältä äkillisiä ohjausliikkeitä. Nopeuden alentaminen on varmin keino välttää vesiliirtoon joutuminen. Vesiliirron välttämiseksi huonokuntoisilla renkailla pitäisi ajaa 20-30 km/h hitaammin kuin hyvillä renkailla. Vältä myös tien kulumisurissa ajamista, sillä vesi kertyy eniten juuri uriin.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Leppävirralla raju auto-onnettomuus – yksi henkilö irrotettiin autosta

LEPPÄVIRTA Eteläisessä Pohjois-Savossa Leppävirralla sattui raju auto-onnettomuus lauantaina 20. huhtikuuta keskipäivän taitteessa. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Mies pakeni poliisia varastetulla autolla Juankoskella

KUOPIO Itä-Suomen poliisilla oli keskiviikkona 17. huhtikuuta iltapäivällä takaa-ajotilanne nykyisin Kuopioon kuuluvalla Juankoskella. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...


Tuoreimmat artikkelit

Rasvapalo Lempäälässä – leirikeskuksen terassilla syttyi rasva palamaan rasvakattilassa

LEMPÄÄLÄ Lempäälässä sammutettiin rasvapaloa lauantaina 20. huhtikuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Savontielle kello 14.54...

Kaksikko meni nurin kanootilla Toppilansalmessa Oulussa

OULU Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Mallastien tuntumaan Ouluun lauantaina 20. huhtikuuta iltapäivällä...

Rannalta löytyi vainaja Joutsassa

JOUTSA Joutsassa löydettiin vainaja rannalta lauantaina 20. huhtikuuta, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito...

Omakotitalo täyden palon vaiheessa Oravaisissa

VÖYRI Pohjanmaalla, nykyisin Vöyriin kuuluvassa Oravaisissa sammutetaan rakennuspaloa. Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Kullaståetiin...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä