Poliisi epäilee eri ikäisiä poikia lukuisista ryöstöistä Helsingissä


UUSIMAA

Helsingin poliisin nuorisoryhmä on saanut valmiiksi esitutkinnan useiden ryöstöjen sarjasta ja oheisrikoksista, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Kyseessä on vuodenvaihteen molemmin puolin tapahtunut kokonaisuus, jossa pääepäillyt ovat 14-, 15- ja 19-vuotiaat pojat. Lisäksi osassa ryöstöistä on ollut mukana kaksi eri 15-vuotiasta epäiltyä.

Helsingin poliisilaitoksen nuorisoryhmällä on ollut tutkittavana useamman ryöstön sarja ja muita oheisrikoksia, joiden epäillään tapahtuneen vuodenvaihteessa 2022.



Poliisilla on ollut pidätettynä 15- ja 19-vuotiaat epäillyt. Lisäksi sama pidätetty 15-vuotias poika on ollut määrättynä matkustuskieltoon. Useissa tapauksissa on ollut mukana myös 14-vuotias epäilty ja muutama muu epäilty.

Osa epäillyistä rikoksista selvisi tutkinnan aikana. Poliisi käytti apuna esimerkiksi valvontakameratallenteita.

– Tapauksista käy hyvin ilmi se, että alaikäiset tekevät ryöstöjä yleensä ryhmässä. Kyseiset ryhmät eivät yleensä mene katujengi-käsitteen alle, joskin riski sellaisen muodostumiseen on näissä tapauksissa suuri. Yleensä on kuitenkin kyse enemmän ja vähemmän tutuista kaveriporukoista, jotka syyllistyvät rikoksiin yhdessä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.

Helsingin poliisi on havainnut piikin nuorten ryöstöepäilyjen määrässä alkuvuonna. Kahtena edellisenä vuonna nuorisoryhmä on tutkinut vuosittain noin 10–20 ryöstöepäilyä. Vuonna 2022 luku on yli tuplaantunut. Kyse on rikosilmoitusten määrästä, joten epäiltyjä voi olla yhdessä rikosilmoituksessa useita.

Poliisilla ei ole tiedossa mitään yksittäistä syytä ryöstöepäilyjen määrän nousuun.

Kokonaisuuteen liittyy epäily oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta.

Yksi tiedotteessa kuvaillun epäillyn rikoskokonaisuuden nimikkeistä on oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen. Rikosnimike liittyy tapahtumiin 12.2.2022 ja 30.12.2021.

Oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen tarkoittaa tilannetta, jossa kuultavaan kohdistetaan väkivaltaa tai uhataan sillä siten, että hänen lausuntonsa sisältöön pyritään vaikuttamaan.

On harvinaista, että epäillyt uhkailisivat asianomistajaa tai todistajia. Aina osalliset eivät kuitenkaan uskalla kertoa tapahtumista, koska pelkäävät uhkailua tai kostoa. Jos uhkailua tapahtuu, poliisi puuttuu tilanteeseen heti. 

– Oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta maksimirangaistus on kolme vuotta, eli kyse on suhteellisen vakavasta rikoksesta. Poliisi kehottaa aina ilmoittamaan tämäntyyppisistä rikoksista mahdollisimman nopeasti, jotta uhkauskierre saadaan katkaistua, mutta selvitettyä myös varsinainen taustarikos, sanoo Forss.

Seitsemän syyteharkintaan siirtyvää epäiltyä ryöstöä aikajärjestyksessä.

Kaikki tässä uutisessa kuvaillut epäillyt ryöstöt ja oheisrikokset tapahtuivat Helsingissä joulukuun 2021 ja helmikuun 2022 välillä. Suurin osa rikosepäilyistä tapahtui aikavälillä 6.–12. tammikuuta.

15-vuotiaan ryöstö kauppakeskuksessa 12.12.2021.

Poliisi epäilee, että 19- ja 15-vuotiaat pojat ryöstivät 15-vuotiaan pojan. 

Uhrin kertomuksen mukaan epäillyt tulivat vaatimaan häneltä puhelinta kauppakeskus Triplassa. Hän ei ensin suostunut vaatimukseen. Tämän seurauksena epäillyt uhkasivat häntä väkivallalla. Hetkeä myöhemmin 19-vuotias löi 15-vuotiasta asianomistajaa kaksi kertaa avokämmenellä kasvoihin ja asianomistaja joutui luovuttamaan puhelimensa epäillyille.

Pizzakuskin ryöstö 6.1.2022.

Ryöstöstä epäillään 19-, 15- ja 14-vuotiaita poikia. Poliisi epäilee, että 19-vuotias tilasi pizzaa ja nuoremmat pojat pahoinpitelivät ruokakuskin. 

Alaikäiset epäillyt löivät asianomistajaa nyrkeillä kasvoihin ja potkivat häntä jalkoihin. Näin he saivat pizzat haltuunsa ilman maksua. Poliisi myös epäilee, että toisella pojista oli kädessä veitsi, jolla hän ei kuitenkaan uhannut uhria. Toinen pojista puolestaan käytti kertomuksen mukaan auton keulamerkkiä nyrkkirautana.

Kuski pääsi pakenemaan paikalta, vaikka poikien epäillään menneen perässä autolle asti ja hakanneen auton ikkunoita. Tapaus ei etene syyttäjälle 14-vuotiaan osalta.

Tuntemattoman miehen pahoinpitely 7.1.2022.

19- ja 14-vuotias olivat Triplan kauppakeskuksessa kahden muun nuoren kanssa. Liukuovesta tuli sisään pariskunta lastenrattaiden kanssa. 14-vuotias törmäsi naiseen ja alkoi huoritella tätä. Tämän jälkeen nuoret alkoivat seurata pariskuntaa.

Tilanne eteni myöhemmin niin, että 19- ja 14-vuotiaiden poikien epäillään pahoinpidelleen pariskunnan miehen. He olivat lyöneet ja potkineet tätä. Miehen puolestaan epäillään lyöneen 19-vuotiasta nyrkillä.

Poliisi epäilee 14-vuotiasta kunnianloukkauksesta, joka kohdistui naiseen. Asia ei etene syyttäjälle epäillyn iän vuoksi.

Pizzakuskin ryöstön yritys ja pahoinpitely 7.1.2022.

Koko kolmikkoa epäillään pizzakuskin ryöstön yrityksestä Länsi-Pasilassa. Tapahtumat etenivät kuten edellisen päivän pizzakuskin ryöstössä: 19-vuotias tilasi ruokaa ja 14- ja 15-vuotiaiden epäillään pahoinpidelleen kuljettajan.

Kuulustelujen mukaan 14-vuotias pahoinpiteli asianomistajaa rautaputkella. Kuski kaatui maahan lyöntien seurauksena, jolloin epäillyt yrittivät pahoinpidellä häntä lisää. Kuulustelujen mukaan 15-vuotiaalla oli kädessä auton keulamerkki tässäkin tapauksessa. Hän ei ehtinyt lyödä sillä kuskia.
Teko keskeytyi, kun uhri alkoi huutaa apua. Epäillyt poistuivat paikalta ilman ruokia.

Myös pizzakuskia epäillään pahoinpitelystä, koska 15-vuotiaan mukaan tämä löi häntä tilanteen aikana.

15-vuotiaan ryöstö 10.1.2022.

Poliisi epäilee, että jälleen koko kolmikko ja 13-vuotias poika ryöstivät tutun 15-vuotiaan pojan Pukinmäessä. Epäillyt sopivat uhrin kanssa tapaamisen, jossa 19-vuotiaan epäillään aloittaneen pahoinpitelyn. Kolme muuta poikaa liittyivät asianomistajan kertoman perusteella mukaan väkivaltaan.

Uhrin mukaan epäillyt löivät ja potkivat häntä eri puolille kehoa. Välillä uhri makasi maassa.

Asianomistaja kertoi, että pojat varastivat häneltä puhelimen, rahat ja kuulokkeet.

Poliisi on tutkinut myös kavallusta, jonka epäillään tapahtuneen 26.1.2022. Esitutkinnassa on selvitetty tilannetta, jossa 19-vuotiaan epäillään kavaltaneen ryöstön uhrilta tuolloin puhelimen.
Tapaus ei etene syyttäjälle 13- ja 14-vuotiaiden osalta.

15-vuotiaan törkeä ryöstö 12.1.2022.

14-vuotiaan ja 15-vuotiaan epäillään ryöstäneen 15-vuotiaan Triplan kauppakeskuksen lähellä.  Kyse on eri 15-vuotiaasta epäillystä kuin aiemmissa tapauksissa.

Uhri kertoi poliisille, että pojat ryöstivät häneltä puhelimen ja käteistä rahaa puukolla uhaten.

17-vuotiaan törkeä ryöstö Länsisatamassa 12.2.2022.

Poliisi epäilee, että 14-vuotias poika ja 15-vuotias poika ryöstivät 17-vuotiaan pojan. 15-vuotias epäilty on jälleen eri henkilö kuin missään aiemmassa tapauksessa.

Epäilty törkeä ryöstö tapahtui Länsisataman alueella, jossa 14-vuotias näki tutun 17-vuotiaan pojan. Hän lähti asianomistajan perään.

Uhrin kertomuksen mukaan epäilty uhkasi häntä puukolla ja vei häneltä kuulokkeet sekä laturin. Tämän jälkeen epäilty käski hänet mukaansa. Tarkoituksena oli pakottaa uhri nostamaan rahaa automaatilta. Tässä vaiheessa kaksikko törmäsi uhrin kavereihin ja yhden heistä isään, jolloin teko keskeytyi.

Poliisi epäilee teosta myös 15-vuotiasta poikaa, koska hänen epäillään antaneen 14-vuotiaalle ohjeita puhelimessa teon aikana. 

Molempia epäillään myös oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta, jota avattiin tarkemmin tämän tiedotteen alussa. Kyseinen rikosnimike koskee tapahtumia 30.12.2021. 14-vuotiaan ja 15-vuotiaan epäillään tuolloin ryöstäneen 17-vuotiaalta rahaa Triplan lähellä.

Lähteenä: Helsingin poliisilaitos

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Slaidaa tästä saman alueen uutisia



Yhteistyössä

Puhelimen suojakuoret edullisesti ja nopeasti kotiin toimitettuna
puhelimen kuoret
Kondomit ja intiimialueen sheivaustuotteet helposti ja huomaamattomasti aina ilman posti- ja toimituskuluja
Akut vertailun kestävin hinnoin laitteeseen kuin laitteeseen
Vaihda kultaesineet rahaksi - aina paras hinta!
Kilpailuta lainat ja löydä matalin korko
Kokeile 14 päivää ilmaiseksi äänikirjoja Nextoryn kautta
Säästä luontoa ja rahaa – shoppaile kodin tavarat huokeaan hintaan!
Jokaisen tuntemat ja tietämät bokserit
Kellot, korut ja älykellot Kulta-Centeristä! Kulta-Center tarjoaa kilpailukykyiset hinnat!
Jo yli 190 000 asiakasta - tekijöidensä näköinen vakuutusyhtiö
Valikoimasta löydät satoja upeita vihki- ja timanttisormuksia - made in Finland!
Koodilla: elosmart14 sekä uudet, että voimassa olevat asiakkaat saavat 14% alennuksen, kun tilauksen loppusumma on vähintään 50€

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuus aiheutti liikennehaittaa Viitostiellä Mikkelissä – osallisena oli kolme autoa

MIKKELI Viitostiellä Mikkelissä, Tikkalan kohdalla tapahtui sunnuntai-iltana 6. lokakuuta liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena useampi ajoneuvo....

Nelostie suljettiin liikenteeltä Muurolan pohjoispuolella liikenneonnettomuuden vuoksi

ROVANIEMI Nelostiellä Rovaniemellä sattui sunnuntai-iltana 6. lokakuuta liikenneonnettomuus. Lapin pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli kahden...

Suuri rakennuspalohälytys Vantaalla – mikro kärähti Airport Skyline hotellissa

VANTAA Elannontiellä Vantaan Pakkalassa tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi sunnuntai-iltana 6. lokakuuta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei...

Pälkäneen kolarissa menehtyi kaksi henkilöä – kyse oli henkilöauton ja rekan nokkakolarista

PÄLKÄNE Valtatie 12:lla Pälkäneellä, Pälkäneen keskustan kohdalla sattui sunnuntai-iltana 6. lokakuuta vakava liikenneonnettomuus. Sisä-Suomen poliisilaitokselta...

Pieksämäellä ja Pertunmaalla jäi kiinni päihtyneet kuljettajat

PERTUNMAA - PIEKSÄMÄKI Itä-Suomen poliisin partiot tavoittivat Etelä-Savon liikenteestä päihtyneet kuljettajat lauantaina 5. lokakuuta illantaitteessa...

Poliisia työllisti Rovaniemellä mm. väkivallanteot – mm. mies pahoinpiteli kahta naista ja puukotti miestä

ROVANIEMI Lapin poliisia työllisti lauantai-illan 5. lokakuuta ja sunnuntaiaamuyön 6. lokakuuta välisenä aikana mm. väkivallanteot....

Lisätietoja Rovaniemen takaa-ajotilanteesta: Moottoripyöräilijällä oli vauhtia yli 200 km/h 50:n alueella – hallusta löytyi merkittävä määrä huumausainetta

ROVANIEMI Viranomaisuutiset uutisoi myöhään lauantaina 5. lokakuuta takaa-ajotilanteesta Rovaniemellä. Tuolloin poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrottiin tuoreeltaan,...

Kajaanissa sytytettiin palamaan useita roska-astioita – poliisi pyytää havaintoja

KAJAANI Oulun poliisi tutkii Kainuussa tapahtunutta vahingontekorikoskokonaisuutta. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että Kajaanissa sytytettiin sunnuntaiaamuna 6....

Poliisi paljasti rikosvyyhdin Torniossa – mm. Rovaniemelle toimitettiin anastettuja sähköpyöriä

TORNIO Lapin poliisi on selvittänyt Meri-Lapissa tapahtuneen rikosvyyhdin. Lapin poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen tiistaina 1....

Tuurissa sattui henkilövahinko raideliikenteessä

ALAVUS Tuurinkyläntiellä Alavudella Tuurin kylässä sattui sunnuntaina 6. lokakuuta iltapäivällä ennen puolta kolmea raideliikenneonnettomuus. VR:n...

Mäntsälän vakava tapaturma: Osallisena oli kaksi lasta – 6-vuotias menehtyi

MÄNTSÄLÄ Kenkäkalliontiellä Mäntsälässä sattui vakava tapaturma sunnuntaina 6. lokakuuta. Asiasta kertoi Viranomaisuutisille ensimmäisenä paikallinen silminnäkijä....

Mm. rattijuopot työllistivät poliisia Pohjois-Pohjanmaalla – yksi ajoi ojaan 3,50 promillen humalassa

KAINUU - POHJOIS-POHJANMAA Lauantai-ilta 5. lokakuuta ja sitä seurannut yö oli Oulun poliisilaitoksen toiminta-alueella tehtävämäärältään...

Mediat: Ihminen löytyi menehtyneenä Vantaan Koivukylän Citymarketin takana sijaitsevasta ojasta

VANTAA Koivukylän puistotiellä Vantaan Koivukylässä tehtiin sunnuntaiaamuna 6. lokakuuta hätäilmoitus ihmisen pelastamisen vuoksi. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Mustasaaren Svedjehamnin venesatamasta löytyi vainaja

MUSTASAARI Björköntiellä Mustasaaressa tehtiin sunnuntaiaamuna 6. lokakuuta hätäilmoitus ihmisen pelastamisen vuoksi. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että...

Hämeen poliisilla oli 263 tehtävää – kiinni mm. kolme päihtynyttä kortitonta kuljettajaa, joista yksi kaahasi

KANTA-HÄME - PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisilla oli lauantaiaamun 5. lokakuuta ja sunnuntaiaamun 6. lokakuuta välisen vuorokauden...

Vaasan Onkilahdessa tehtiin rakennuspalohälytys – olikin ilmastoinnin kautta tullutta savun hajua

VAASA Laivakadulla Vaasan Onkilahdessa tehtiin myöhään lauantaina 5. lokakuuta hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi. Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan,...

Espoon Olarin poliisioperaatio: Asunnosta löytyi äänikranaatti – asunnossa oli myös sähköiskun ja tulipalon riski

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisilla oli sunnuntaina 6. lokakuuta poliisioperaatio Espoon Olarissa. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että operaatio...

Itsetuhoinen henkilö kiipesi mastoon Virolahdella

VIROLAHTI Opintiellä Virolahdella tehtiin hätäilmoitus ihmisen pelastamisen vuoksi sunnuntain vastaisena yönä 6. lokakuuta. Kymenlaakson pelastuslaitokselta...

Porissa paloi kuusiaitaa muutama metri lauantai-iltana – poliisi tutkii syttymissyytä

PORI Kyllikintiellä Porin Vanhakoiviston alueella sammutettiin lauantai-iltana 5. lokakuuta syttynyttä tulipaloa. Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Poliisilla oli takaa-ajotilanne Oulun seudulla lauantai-iltana

OULUN SEUTU Oulun poliisin partioilla oli lauantai-iltana 5. lokakuuta takaa-ajotilanne Oulun seudulla. Takaa-ajotilanne alkoi Oulusta,...