Poliisi valvoi viikonloppuna mopoja ja kevytmoottoripyöriä Itä-Suomessa Varkauden, Leppävirran ja Pieksämäen alueilla, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos. Tarkoituksena oli puuttua erityisesti pahimpaan rälläykseen, neuvoa nuoria ja valvoa ajokaluston kuntoa.
Poliisin aiemmin saamien valvontapyyntöjen perusteella valvonnassa kiinnitettiin huomiota erityisesti mopojen ja kevytmoottoripyörien häiritsevään ajotapaan sekä niiden kuntoon. Valvonnassa tarkastettiin useita kymmeniä mopoja, joista huomattava osa oli jollakin tapaa epäkuntoisia. Pienempiin puutteisiin poliisi antoi neuvoja ja korjauskehotuksia. Noin joka kolmannesta tarkastetusta kaksipyöräisestä jouduttiin kuitenkin poistamaan rekisterikilpi ja määräämään valvontakatsastukseen puutteiden vuoksi: Yleisimpiä vikoja olivat valo-, rengas-, jarru- ja iskunvaimennin- sekä pakoputkiviat.
Nuoret suhtautuivat poliisin tehovalvontaan hyvin.
Nuoret olivat jo osanneet odottaa poliisin keväistä mopovalvontaa ja suhtautuivat tehovalvontaan hyvin. Poliisi keskusteli nuorten kanssa ajokaluston kunnosta ja sen merkityksestä liikenneturvallisuuteen. Lisäksi korostettiin liikennekäyttäytymisen merkitystä myös omaan mopoharrastukseen.
Valvonnan aikana poliisi oli myös yhteydessä kiinnijääneiden nuorten vanhempiin, ja jatkaa yhteydenottoja edelleen. Poliisi jatkaa mopojen ja kevytmoottoripyörien tehostettua valvontaa Etelä-Savon alueella.
Lähteenä: Poliisi