perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Poliisi ohjeistaa marjastajia: paljasta marjapaikan sijainti edes yhdelle läheiselle

Näitä luetaan

MARJASTUS

Oulun poliisilaitos neuvoi marjastajia kattavalla tiedotteella aiemmin heinäkuussa. Marjastusaika ja etenkin hillakausi on Lapissa parhaimmillaan, mikä on näkynyt myös poliisille tulleissa etsintätehtävissä.

Viimeisten parin viikon aikana Lapin poliisilaitoksella on ollut useampi ihmisen etsintätehtävä. Kyseiset etsintätehtävät ovat päättyneet onnellisesti, mutta aiheuttaneet huolta niin etsittäville kuin heidän läheisilleen. Lisäksi retkivarustuksissa on ollut puutteita. 

– Vaikka hillajängillä riittääkin syötävää, on reppuun hyvä varata muutakin evästä ja juomista, muistuttaa komisario Risto Määttä Lapin poliisilaitokselta. 

Eväiden lisäksi Lapin luonnossa liikkuessa tuli aina olla mukana puhelin, johon on ladattu niin 112Suomi -sovellus kuin akku täyteen. Kompassi ja kartta ovat myös erittäin hyödyllisiä välineitä silloin, kun niiden käyttö on hallinnassa. Myös tulentekovälineet on hyvä pitää matkassa mukana. Lisäksi retkestä tai marjaan menosta kannattaa aina kertoa jollekin. 

– Vaikka oma hillapaikka olisikin huippusalainen, olisi sen sijainti hyvä paljastaa edes yhdelle läheiselle, kannustaa Määttä ja päättää:  

– Näin itikka- ja mäkäräisaikana on hyvä varustautua myös riittävällä vaatetuksella. Itikat voivat tehdä lyhyessäkin ajassa melko ikävää jälkeä. 

Poliisi antaa marjastajille neuvoja eksymisen välttämiseksi sekä löytymisen helpottamiseksi.

Oulun poliisilaitos tiedotti heinäkuun puolessa välissä, että Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla marjastuskausi on juuri alkanut lakkasadon kypsyttyä. Marjastuskauden alkaminen on tavallisesti näkynyt Oulun poliisilaitoksen toiminnassa lisääntyneinä maastoetsintöinä, sillä vuosittain keskimäärin kolmisenkymmentä marjastajaa eksyy maastoon Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tänäkin kesänä poliisi valvoo maastossa ja varautuu etsimään sieltä eksyneitä marjastajia.

Poliisi kehottaa marjastajia valmistautumaan ja varustautumaan marjastukseen siten, että osaavat omin avuin maastosta pois. Omiin suunnistuskykyihin ei kuitenkaan kannata luottaa liikaa. Eksyneet marjastajat ovat usein hyvin kokeneita, ja kokemus voi tuoda liiallisen varmuuden tunteen omasta jaksamisestaan ja osaamisestaan. Usein marjastaja eksyy siinä vaiheessa, kun hän aikoo käväistä lyhyen reissun jossain pelkkä sanko mukanaan ja sinä aikana jotain menee pieleen.

Niinpä kaikenikäisten marjastajien on syytä varautua myös eksymiseen seuraavilla etsintöjä ja selviämistä helpottavilla toimenpiteillä:

Kerro marjaan lähdöstä läheisillesi.

Kerro läheisillesi, minne olet menossa ja mihin jätät mahdollisen kulkuneuvosi. Kerro myös, milloin olet suunnitellut palaavasi. Läheisesi voi ottaa yhteyttä hätäkeskukseen, jos hänellä herää sinusta huoli.

Yritä saada joku seuraksesi. Marjaan on järkevämpää lähteä jonkun kanssa kuin yksinään.

Lepää, syö ja pysy lämpimänä.

Hyvä vireystila helpottaa kartalla pysymistä, uupuneena järki ei juokse yhtä hyvin. Varsinkin helteessä ja raskaassa maastossa liikkuminen saattaa hyydyttää kovakuntoisenkin marjastajan, joten älä yliarvioi voimiasi. Pidä lepotaukoja ja ota maastoon mukaan riittävästi juotavaa ja syötävää. Älä unohda välttämättömiä lääkkeitäsi.

Pakkaa reppuusi varusteet tulentekoon ja lämpimänä pysyttelemiseen. Esimerkiksi niin kutsuttu avaruushuopa ei paljon paina mutta pitää sinut lämpimänä, kun ilma viilenee.

Erotu maastosta.

Marjaan ei kannata lähteä maastonvihreässä asussa. Pukeudu sen sijaan värikkäästi. Jonkinlainen huomioväri vaatteissa auttaa etsijöitä löytämään sinut.

Jos eksyt, hakeudu odottamaan apua avaralle paikalle, josta etsintäpartion on helppo havaita sinut.

Pysy rauhallisena.

Kun liikkuu marjoja poimien, menee suuntavaisto helposti sekaisin. Jos huomaat olevasi eksyksissä, älä hätäänny ja väsytä itseäsi ryntäilemällä, vaan asetu aloillesi ja mieti rauhassa. Tuumaustauko rauhoittaa hätäisen mielen ja saattaa asettaa ilmansuunnat kohdilleen. 

Hyödynnä tekniikkaa, mutta myös perinteisiä välineitä.

Ennen maastoon lähtemistä lataa 112-sovellus älypuhelimeesi, jos sinulla on sellainen. Kun hätäkeskukseen soittaa 112-sovelluksen kautta, hätäkeskus saa tiedon tarkasta sijainnistasi. Puhelin voidaan kyllä paikantaa, vaikka siinä ei ole 112-sovellusta, mutta tällöin paikannus ei ole tarkka. Harva-alueella se saattaa pahimmillaan heittää jopa kilometrejä.

Yhteydenpitoa varten ota maastoon mukaan täyteen ladatut matkapuhelin sekä sille varavirtalähde. Säästä matkapuhelimesi akkua; julkaise esimerkiksi kuulumisesi sosiaalisessa mediassa vasta sitten, kun olet palannut kulkuneuvollesi tai kotiin.

Älä jätä suunnistamista pelkän muistin, puhelimen karttasovelluksen tai GPS-paikantimen varaan. Maasto on voinut edellisen käyntikerran jälkeen muuttua esimerkiksi hakkuiden vuoksi, ja tekniikka on maastossa haavoittuvaista. Ota kompassi ja paperikartta mukaan siltä varalta, että muisti tai tekniikka pettävät. Opettele suunnistusvälineiden käyttö etukäteen, hädän hetkellä se on jo myöhäistä.

Jos varautumisesta huolimatta huomaat eksyneesi, soita aivan ensimmäisenä hätäkeskukseen, mieluiten 112-sovelluksen kautta. Älä ala soittelemaan tuttavillesi, sillä se kuluttaa puhelimesi akkua eikä virtaa sitten välttämättä riitä hätäpuheluun. Hätäpuhelun jälkeen odota poliisin soittoa ja ohjeita.

Lähteenä: Lapin poliisilaitos & Oulun poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Henkilö menehtyi junan alle Parkanossa

PARKANO Juna myöhästyi noin tunnin ja 15 minuuttia. Parkanossa, Uudenasemantien tuntumassa sattui perjantaina 29. maaliskuuta aamuyöllä hieman ennen puoli neljää raideliikenneonnettomuus....

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä