LUUMÄKI – JURVALA
Poliisin ja pelastuslaitoksen suorittamassa paikkatutkinnassa palon on todettu saaneen alkunsa yhden huoneiston sisältä, mahdollisesti sähkölaitteesta.
Kaakkois-Suomen poliisi on jatkanut Luumäen Jurvalassa tapahtuneen rivitalon tulipalon tutkintaa, tiedottaa Kaakkois-Suomen poliisilaitos.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä saivat hälytyksen keskisuurelle rakennuspalotehtävälle Korkearannantielle aikaisin perjantaiaamuna 25. elokuuta kello 05.09.
Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti asiasta samaisena perjantaina ja kertoi tuolloin tiedotteessaan, että kyseessä oli rivitalopalo.
Palo oli rivitalon päätyhuoneistossa, joka tuhoutui palossa. Kaakkois-Suomen poliisista kerrottiin, että palossa menehtyi yksi henkilö menehtyi ja loukkaantui yksi henkilö.
Tiistaina 29. elokuuta Kaakkois-Suomen poliisi julkaisi asiasta jatkotiedotteen. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että menehtynyt henkilö oli vuonna 1944 syntynyt, asunnossa asunut mies. Huoneiston asukkaista toinen, vuonna 1952 syntynyt nainen oli onnistunut pelastautumaan ulos rakennuksesta. Hän kuitenkin loukkaantui vakavasti ja on edelleen sairaalahoidossa.
Poliisin ja pelastuslaitoksen suorittamassa paikkatutkinnassa palon on todettu saaneen alkunsa yhden huoneiston sisältä, mahdollisesti sähkölaitteesta.
Ilmoituksen palosta tekivät muut rivitalon asukkaat.
Poliisi jatkaa tapahtuneen tutkinta palonsyyn selvittämisenä sekä kuolemansyyn selvittämisenä.
Lue myös:
- Sunnuntai 1.10.2023: lapsikaappaus, kuolonkolari, onnistunut kadonneen etsintä, päätöntä kaahailua, valeprofiileja, rajuja onnettomuuksia sekä rattijuoppoja
- Lauantai 30.9.2023: Rasmus Takaluoman löytyminen, kaksi onnistunutta kadonneen etsintää, kuolonkolari Kiuruvedellä sekä kuolettava ampumahaava Savitaipaleella
- Henkilöauto paloi omakotitalon pihassa Joutsenossa – E-S:n mukaan yksi henkilö otettu kiinni
- Kuolemaan johtanut ampuminen Savitaipaleella tapahtui metsästyksen yhteydessä
- Henkilö menehtyi ampumavammaan Savitaipaleella
- E-S: Työkone valutti öljyt asfaltille Lappeenrannan Rakuunamäellä
- Lähes 80 lehmää kuoli tulipalossa Parikkalassa – poliisi aloittaa huomenna palonsyyntutkinnan
- Noin 80 lehmää kuoli navettapalossa Parikkalassa keskiviikkoaamuna
- Imatrankosken kirkon pihapiirissä ollut varastorakennus tuhoutui tulipalossa
- Poliisi tutkii Facebookissa tapahtunutta epäiltyä kunnianloukkausta – henkilö on julkaissut nimettömänä mm. Lappeenrannan ja Imatran Facebook-ryhmiin vakavia väitteitä