Poliisi on huolissaan liikennekäyttäytymisestä Kemissä

Julkaistu


KEMI

Poliisi on lisännyt alueen valvontaa ja puuttuu tehokkaasti tarpeettomaan ja vaaralliseen ajoon.

Poliisi on huolissaan liikennekäyttäytymisestä Kemissä, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Kansalaiset ovat tehneet poliisille lukuisia liikennevalvontapyyntöjä Kemin keskustan alueelle. Myös poliisi on havainnut ja puuttunut kuljettajien vaaralliseen ajotapaan, kuten suuriin ylinopeuksiin ja liikenteessä leikkimiseen.

Etenkin Etelärantakatu-Sankarikatu-Mansikkanokankatu-Lumilinnan alueilta on tullut kansalaisilta havaintoja kuljettajien vaarallisesta ajotavasta ja vaaratilanteista. Kyseinen alue on tiheään asutettua ja siellä on paljon ulkoilijoita ja matkailijoita, joiden tulee voida turvallisesti liikkua.

Poliisi on lisännyt alueen valvontaa ja puuttuu tehokkaasti tarpeettomaan ja vaaralliseen ajoon. Lievimmissä tapauksissa poliisi voi sakottaa tarpeettomasta ja häiritsevästä ajosta taajamassa. Vakavammissa tapauksissa voi tulla kyseeseen liikenneturvallisuuden vaarantaminen vaaraa aiheuttavan ajotavan takia tai jopa törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Seuraamuksena kuljettaja voi sakkojen lisäksi menettää ajo-oikeuden tai jopa saada reissun käräjille.



Häiriön tapahtuessa asutusalueella toistuvasti ja tahallisesti yöaikaan, kuljettaja voi syyllistyä myös kotirauhan rikkomiseen. Poliisi pyytää, että jokainen tienkäyttäjä ja öinen kulkija huomioisi alueen asukkaiden ja matkailijoiden sekä turvallisuuden että oikeuden kotirauhaan etenkin yöaikaan. Myös vanhempien olisi hyvä keskustella eri kulkupelein liikenteessä liikkuvien lastensa kanssa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä, ja ylipäätään käyttäytymisestä, sekä olla tietoisia siitä, missä jälkikasvu kulloinkin liikkuu. 


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia – toinen oli lisäksi vahvassa humalassa

ENONTEKIÖ - MUONIO Lapin poliisin partiot saivat Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Kaaharit...

Rovaniemen poliisi nappasi kaksi rattijuoppoa perjantaina

ROVANIEMI Rovaniemen poliisi sai Rovaniemen liikenteestä kiinni päihtyneitä kuljettajia perjantaina 19. huhtikuuta päiväsaikaan. Lapin poliisilaitokselta...

Meri-Lapin kenttäjohtoalueella tutkitaan useita omaisuusrikoksia

KEMI - YLITORNIO Lapin poliisissa, Meri-Lapin kenttäjohtoalueen rikostutkinnassa on selvitettävä useita lähiaikoina tapahtuneita omaisuusrikoksia. Lapin...


Tuoreimmat artikkelit

Heinävedellä raju ulosajo – henkilöauto suistui katolleen ojaan

HEINÄVESI Heinävedellä sattui raju ulosajo lauantaina 20. huhtikuuta iltapäivällä. Pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta...

Rasvapalo Lempäälässä – leirikeskuksen terassilla syttyi rasva palamaan rasvakattilassa

LEMPÄÄLÄ Lempäälässä sammutettiin rasvapaloa lauantaina 20. huhtikuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Savontielle kello 14.54...

Kaksikko meni nurin kanootilla Toppilansalmessa Oulussa

OULU Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Mallastien tuntumaan Ouluun lauantaina 20. huhtikuuta iltapäivällä...

Rannalta löytyi vainaja Joutsassa

JOUTSA Joutsassa löydettiin vainaja rannalta lauantaina 20. huhtikuuta, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä