HAMINA – KOTKA
Yksi ajoi ulos tieltä. Kiinni jäi yhteensä neljä päihtynyttä kuljettajaa. Näistä kolme oli huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Kaakkois-Suomen poliisia työllisti eteläisen Kymenlaakson teillä mm. päihtyneet kuljettajat viikonloppuna, tiedottaa Kaakkois-Suomen poliisilaitos. Kaakkois-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin saaneen kiinni yhteensä neljä päihtynyttä kuljettajaa.
Kotkan Hovinsaarella poliisin perjantaina 10. marraskuuta keskipäivällä suorittamassa pysäytyksessä, kuljettajalle suoritetun huumepikatestin perusteella kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kuljettaja määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Kotkan Kyminlinnassa henkilöauto suistui tieltä lauantaina 11. marraskuuta iltakymmenen jälkeen. Auton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Myös tämä kuljettaja määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Kotkan Ruonalassa, niin ikään lauantaina 11. marraskuuta hieman ennen puolta yötä, poliisipartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton. Kuljettajan huumepikatesti osoitti kuljettajan olevan opiaattien vaikutuksen alaisena. Kuljettajaa epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja huumausainerikoksesta. Kuten aiemmissakin tapauksissa, myös tämä kuljettaja sai ajokieltoa.
Haminassa Mannerheimintiellä varhain sunnuntaina 12. marraskuuta aamuyöllä henkilöautoaan kuljettaneen henkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.