Poliisi sai mikkeliläisen koruliikkeen ryöstäjän kiinni parissa tunnissa

Julkaistu

ETELÄ-SAVO

Ryöstö tapahtui iltapäiväkahden aikoihin maanantaina.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin maanantaina 2. tammikuuta, että mikkeliläisessä koruliikkeessä on tapahtunut ryöstö. Liike sijaitsee Mikkelissä Porrassalmenkadulla.

Poliisi pyysi aiemmin maanantaina havaintoja kello neljäntoista aikaan tapahtuneeseen rikokseen. Tekijä poistui paikalta mustassa hupparissa. Hänellä oli yllään naamiomyssy sekä työvaatteita.

Rikoksentekijä sai haltuunsa koruja, joiden arvo oli yhteensä toistakymmentä tuhatta euroa. Poliisi otti rikoksesta epäillyn miehen kiinni Mikkelissä maanantaina kello kuudentoista jälkeen. Poliisi selvitti rikoksesta epäillyn henkilöllisyyden omien tutkimustensa perusteella.

Rikoksesta epäilty henkilö on itäsuomalainen mies. Poliisi löysi rikoksesta epäillyn hallusta omaisuutta, jota epäilee koruliikkeestä anastetuksi.

Poliisi jatkaa tapauksen selvittelyä rikosnimikkeellä ryöstö. Poliisi ei tiedota rikoksesta tutkinnan alkuvaiheessa enempää. 

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kahden ajo-oikeudettoman miehen epäillään autoilleen huumausaineen vaikutuksen alaisena Mikkelissä

MIKKELI Itä-Suomen poliisin eteläisen Savon kenttäjohtoalueen poliisipartiota saivat keskiviikon 17. huhtikuuta aikana kiinni kaksi kuljettajaa,...

Mikkelissä murtauduttiin useaan eri kohteeseen – poliisi etsii harmaata farmariautoa, jonka takalasi on rikki

MIKKELI Itä-Suomen poliisi tutkii Mikkelissä tapahtuneita omaisuusrikoksia. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Mikkelissä Yrittäjänkadulla murtauduttiin tiistain...

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä