LAHTI – ORIMATTILA
Poliisi on saanut Päijät-Hämeen liikenteestä kiinni liikennerikoksen tekijöitä. Hämeen poliisi kertoo poliisin saaneen Lahdessa kiinni ajokiellossa olleen kuljettajan, joka antoi positiivisen tuloksen huumausaineen pikatestiin. Orimattilassa puolestaan jäi kiinni kaksi ajo-oikeudetonta kuljettajaa sekä kaahari.
Huumepäinen kuljettaja jäi kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta. Poliisi sai ilmoituksen päihtyneeksi epäillystä autoilijasta puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Partio tapasi auton Kiekkokadulta Lahdesta. Autoa kuljettanut nelikymppinen mies oli ajokiellossa ja huumepikatesti näytti positiivista, poliisi ei kerro mille huumausaineelle.
Orimattilassakin poliisi valvoi liikennettä. Hieman ennen iltakahdeksaa poliisi tapasi ajo-oikeudettoman miehen kuljettamassa autoa Kärrytiellä. Hänelle kirjoitettiin sakko kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kyseessä oli neljäs kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta kyseisellä kuljettajalla vuoden sisällä.
Kahdeksan aikaan illalla Käkeläntiellä poliisi pysäytti ajo-oikeudettoman kuljettajan, jolle myös kirjoitettiin sakko kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Yhdeksän aikaan illalla Lahdentiellä auton kuljettajalle kirjattiin sakko liikenneturvallisuuden vaarantamisesta hänen ajettuaan 111:n kilometrin tuntinopeudella, kun suurin sallittu nopeus olisi saanut olla 80 kilometriä tunnissa.