KANTA-HÄME
Hämeen poliisin partioita on työllistänyt Kanta-Hämeessä sunnuntaiaamun 19. toukokuuta ja maanantaiaamun 20. toukokuuta välisen vuorokauden aikana mm. lukuisat kuljettajat, joiden epäillään olleen päihtyneenä henkilöauton ratissa. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että partiot tapasivat yhteensä viisi epäiltyä rattijuoppoa.
Riihimäellä Voimalankadulla poliisipartio pysäytti kello 09.45 aikaan henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti 44-vuotias mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin yli kolme promillea.
Poliisipartio kuljetti miehen tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti törkeän rattijuopumusepäilyn. Mies määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.
Tammelantiellä Tammelassa poliisipartio pysäytti iltapäiväyhden aikaan henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti 46-vuotias mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,75 mg/l. Kyseinen lukema on verrattavissa 1,70 promilleen.
Mies kuljetettiin partion toimesta tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti törkeän rattijuopumusepäilyn. Miestä epäillään täten törkeästä rattijuopumuksesta ja myös hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Hämeenlinnassa Karhitiellä poliisipartio tapasi kello 22.50 aikaan kuljettajan, jonka epäillään kuljettaneen henkilöautoa päihtyneenä. Partio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten ja suoritti autoa kuljettaneelle 52-vuotiaalle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, johon mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, eli vähintään 1,20 promillea. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 14 kertaa. Mies kuljetettiin verikokeeseen törkeän rattijuopumusepäilyn vahvistamiseksi.
Myös Humppilassa poliisipartio tapasi vahvasti päihtyneen autoilijan. Poliisipartio pysäytti heti puolenyön jälkeen Humppilantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti 34-vuotias mies, joka puhalsi niin ikään poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, eli vähintään 1,20 promillea.
Partio kuljetti miehen tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miestä epäillään täten törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Vuorokauden viimeinen epäilty rattijuoppo jäi kiinni kello kolmen aikaan yöllä Hämeenlinnassa, kun poliisipartio pysäytti Harvialantiellä henkilöauton tarkastusta varten.
Autoa kuljetti 24-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.