torstai, 28, maaliskuu, 2024

Poliisi tutkii Savonlinnan lauantaista tulipaloa: vahingot 100 000 euron suuruusluokkaa – rikosta ei epäillä

Näitä luetaan

ETELÄ-SAVO

Poliisi selvittää palon syttymissyytä, rikosta ei epäillä.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen sammutushenkilöstöä hälytettiin rakennuspalon sammutustehtävälle Savonlinnan Ikoinniemeen, Ikoinlahdentielle lauantaina 13. elokuuta puolenpäivän jälkeen.

Hirsirakenteisessa konehallissa oli syttynyt tulipalo ja rakennus paloi pahoin. Myös hallissa sisällä olleet työkalut ja työkoneet sekä rakennuksen ulkopuolella pysäköitynä ollut liikennekäytöstä poistettu kuorma-auto tuhoutuivat käyttökelvottomiksi. 

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Palon aineellisten vahinkojen arvioidaan olevan 100 000 euron suuruusluokkaa. Palo aiheutti suurta vaaraa, sillä rakennuksen sisällä oli kaasupulloja, joita tuhoutui muutama.

Poliisi selvittää palon syttymissyytä. Rikosta ei epäillä.

Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä