Poliisi valvoo tehostetusti vesilintujen- ja karhunmetsästyksen aloitusta viikonloppuna

Julkaistu

TEHOVALVONTA

Poliisi suorittaa tehostettua erävalvontaa vesilintujen- ja karhunmetsästyksen aloitusviikonloppuna yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa koko maassa.

Luonnonvarakeskuksen tilastojen ja Suomen Riistakeskuksen mukaan vuonna 2021 riistanhoitomaksun maksoi yli 300 000 metsästäjää. Heistä noin 197 000 kävi metsällä. Väkilukuun suhteutettuna määrä on korkea verrattuna muihin Euroopan maihin.

Metsästyksen- ja erävalvonnan kehittämisen keskiössä on edelleen yhteistyö poliisin ja muiden erävalvontaa suorittavien viranomaisten kanssa. Kehittämällä viranomaisten erävalvontayhteistyötä sekä luonnonvararikosten tutkinnan koordinointia voidaan erävalvonnasta saada nykyisilläkin rajallisilla viranomaisresursseilla entistä vaikuttavampaa. Erävalvontaa toteutetaan kahdella eri toimintamuodolla, yleisvalvonnalla ja kohdennetulla valvonnalla. Syyskausina toiminnan pääpaino on yleisvalvonnassa eli mm. laillisen metsästyksen valvonnassa.

Poliisi tulee suorittamaan tehostettua erävalvontaa sorsan- ja karhunmetsästyksen aloitusviikonloppuna 20. – 21.8.2022 yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa koko maassa. Valvontaa tullaan painottamaan paikallisesti ja alueellisesti keskeisiin teemoihin. Valvonnan kohdentamisella suuriin massoihin ja alueellisiin painopisteisiin saavutetaan näkyvyyttä ja lisätään ennalta estävyyttä.

Valvonnan kohdentaminen.

Vesilintujen metsästys:

Ravintohoukuttimien käyttö vesilintujen metsästyksessä on edelleen monin paikoin lisääntynyt. Ruokintapaikoilla ammutaan suurien lintumäärien vuoksi runsaasti laukauksia ja vilkkain metsästysajankohta osuu auringonlaskun tietämille. Usein viimeiset laukaukset ammutaan lähes pimeässä taivaan tai veden kajoa vasten, jolloin riistaeläimen tunnistaminen perustuu pelkästään eläimen silhuettiin, ja saaliiksi päätyy niissä olosuhteissa myös rahoitettuja lintuja. Valvonnan kohdentaminen alueellisesti vilkkaimmille metsästyspaikoille ennen auringonlaskua on perusteltua.

Karhun metsästys:

Karhun metsästyskiintiö metsästyskaudella 2022–2023 on 111 karhua pienempi kuin edellisellä kaudella. Viimeisen neljän vuoden aikana myönnettyjen karhukaatolupien tavoitteena ollut karhukannan kasvun pysäyttäminen on saavutettu, ja jatkossa kannan säätelyn painopiste on karhukannan koon vakiinnuttamisessa (Maa- ja metsätalousministeriö, 1.7.2022).  Suomen riistakeskus päättää poikkeuslupien tarkemmasta kohdentamisesta. Karhun pyyntiä suunnataan edelleen erityisesti Pohjois-Karjalaan. Poronhoitoalueen karhun metsästyskiintiö painottuu itäiselle poronhoitoalueelle. Valtaosasta myönnettyjä poikkeuslupia on tehty valitukset hallinto-oikeuksiin, ja valituksenalaiset poikkeusluvat voivat joutua toimenpidekieltoon. Karhunmetsästyksen valvontaa painotetaan myönnettyjen ja mahdollisten toimenpidekieltojen ulkopuolelle jäävien lupien mukaisesti.

Lähteenä: Poliisihallitus

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisihallitus lätkäisi kahdelle somevaikuttajalle nettikasinoiden markkinointikiellon uhkasakon kera

NETTIKASINOMARKKINOINTI Uhkasakkojen tehtävänä on tehostaa kieltojen noudattamista. Uhkasakot ovat suuruudeltaan 30 000 ja 33 000...

Poliisi määräsi yli 2100 seuraamusta turvavyö- ja matkapuhelinpuutteista viiden vuorokauden tehovalvonnassa

TEHOVALVONTA Kaikkiaan seuraamusten määrä nousi viime vuoden noin 1600:sta tämän vuoden noin 2100:een. Poliisitarkastaja Tuomo...

Poliisi muistuttaa: sakoista ja liikennevirhemaksuista ei ilmoiteta tekstiviestillä

HUIJAUKSET Jos et ole varma, onko sinulla avoimia liikennevirhemaksuasioita vai ei, voit tarkistaa asian kirjautumalla poliisin...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä