MUHOS – OULU
Oulun poliisilaitoksen Oulun kenttäjohtoalueen poliisipartioita työllisti sunnuntain 8. syyskuuta illantaitteen ja myöhäisillan välisenä aikana useampi törkeä liikennerikos. Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrotaan, että yhden rikoksen yhteydessä kuljettaja yritti paeta poliisia.
Kaaharilla nopeutta yli 170 kilometriä tunnissa Oulussa.
Oulun poliisin liikenneyksikön moottoripyöräpartiot suorittivat nopeusvalvontaa Oulun Pohjantiellä sunnuntaina illantaitteessa.
Partiot mittasivat hieman kello viiden jälkeen Ritaharjun kohdalla ajaneelle henkilöautolle nopeudeksi yli 170:n kilometrin tuntinopeuden. Kyseisessä kohdassa on suurin sallittu nopeus 100 kilometriä tunnissa.
Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa jäi poliisin kellään huomaan.
Päihtynyt kuljettaja kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta Muhoksella.
Oulun poliisille tuli sunnuntaina iltakahdeksan aikaan ilmoitus, jonka mukaan Muhoksella on päihtynyt kuljettaja lähtenyt ajamaan autoa.
Paikalle mennyt poliisipartio tavoitti kyseisen auton Muhoksen Leppiniementieltä. Ilmoitus todettiin aiheelliseksi, sillä kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman, eli vähintään 1,20 promillea.
Tässäkin tapauksessa kuljettajan ajokortti päätyi poliisin haltuun, mutta tällä kertaa ”kuivumaan”, ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta.
Huumepäinen kuljettaja pyrki poliisia karkuun Oulussa.
Noin puoli yhdentoista aikaan poliisin partio pysäytti autoa liikennetarkistusta varten Oulun Koskelantiellä. Pysäytysyrityksen havaitessaan, kiihdytti autoa kuljettanut henkilö voimakkaasti auton vauhtia, ja lähti pakenemaan poliisipartiota.
Tehtävälle liittyi tässä vaiheessa muitakin poliisipartioita, ja poliisi seurasi pakenevaa autoa usean kilometrin matkan. Kuljettaja ajoi auton lopulta Oulun Sairaalanrinteelle, missä partiot tavoittivat pysähtyneenä olleen auton. Pakenemisen aikana kuljettaja ajoi kovaa ylinopeutta ja päin punaisia liikennevaloja.
Poliisi otti auton välittömästä läheisyydestä kiinni yhden henkilön, jota epäillään tässä vaiheessa mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kuljettaja määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja myös hänen ajokorttinsa lähti poliisin haltuun.