ASIKKALA
Hämeen poliisilla on ollut kadonneen henkilön etsintätehtävä Päijät-Hämeessä maanantai-iltana 30. syyskuuta ja tiistain vastaisena yönä 1. lokakuuta. Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kerrotaan, että marjastaja oli eksynyt.
– Poliisi sai ilmoituksen kadonneesta vanhemmasta miehestä puoli seitsemän aikaan illalla. Mies oli lähtenyt Asikkalan Kalkkisista aamulla marjastamaan. Kun hän ei ollut alkuiltaan mennessä palannut, niin omainen soitti Hätäkeskukseen, tilannekeskuksesta kommentoidaan.
Koska mies oli lähtenyt liikkeelle autolla, oli poliisin ensimmäinen tehtävä löytää miehen käyttämä auto. Muutaman tunnin kuluttua auto löytyi yli 10 kilometrin päästä lähtöpaikasta.
– Paikalle hälytettiin poliisikoira ohjaajineen ja parivaljakko alkoi etsimään miestä. Parin tunnin etsinnän jälkeen, puoli yhden aikaan yöllä, mies lopulta löytyi metsästä hengissä, tilannekeskus jatkaa.