Poliisilla piti kiirettä Hämeenlinnassa – mm. naiskaksikko pahoinpiteli alaikäistä tyttöä

Julkaistu

HÄMEENLINNA

Poliisilla on riittänyt tehtävää Hämeenlinnassa, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Tiedotteen perusteella muualla Kanta-Hämeessä on ollut rauhallista. Poliisia työllisti mm. liikennetehtävät sekä alaikäisen tytön pahoinpitely.

Huumepäinen kuski kolaroi kaiteeseen Valtatie 3:lla.

Tiistaina 4. tammikuuta noin kello 9.00 aikaan, sai poliisipartio ilmoituksen kaiteeseen osuneesta autosta Valtatie 3:lla. Poliisipartio tapasi asiasta ilmoittaneen ja auton kuljettajineen Hämeenlinnasta Parolantieltä kaupan takapihalta.

Autoa kuljettanut noin 25-vuotias mies oli selkeästi tokkuraisen tuntuinen, mutta puhalsi nollat seulonta-alkometriin. Miehelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa.

Miehen hallusta sekä autosta löytyi myös huumausaineita. 

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Liikenneonnettomuus Parolantien ja Tiiriöntien risteyksessä.

Tiistaina 4. tammikuuta kello 12.30 aikaan, poliisipartio meni selvittelemään risteyskolaria Parolantien ja Tiiriöntien risteykseen.

Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että noin 60-vuotias mies oli ajanut henkilöautolla Tiiriöntietä kohti Parolantietä ja hänen aikomuksenaan oli kääntyä ajosuunnassaan vasemmalle Parolantielle. Miehellä oli risteyksessä väistämisvelvollisuus, mutta hän ei huomannut samaan aikaan Parolantietä, kohti Hämeenlinnan keskustaan kulkevaa henkilöautoa, jonka kylkeen hän törmäsi.

Törmäyksessä ei tullut henkilövahinkoja. 

Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Alkolukko ei estänyt rattijuopon ajoonlähtöä Lammilla.

Tiistaina 4. tammikuuta alkuillasta noin kello 17.30 aikaan, pysäytti poliisipartio Lammilla Linjatiellä auton, jonka kuljettajana toiminut noin 40-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan.

Miehen autoon oli asennettu alkolukko, mutta mies kertoi nauttineensa alkoholia vasta käynnistettyään autonsa. Mies puhallutettiin tarkkuusalkometrillä, jonka tulos vahvisti rattijuopumus epäilyn.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta.

Naiskaksikko pahoinpiteli alaikäistä tyttöä Hämeenlinnan rautatieasemalla.

Tiistai-iltana 4. tammikuuta noin kello 20.30 aikaan, sai poliisipartio tehtäväksi mennä selvittämään Hämeenlinnan rautatieasemalla tapahtunutta pahoinpitelyä, missä pitkään hameeseen sonnustautunut nainen oli lyönyt alle 18-vuotiasta tyttöä takaraivoon ja ottanut tämän puhelimen kädestä väkisin.

Nainen oli palauttanut puhelimen ja poistunut Tampereen suuntaan menevään junaan.

Poliisipartiolle selvisi tytön kertomana, että kaksi noin 20-vuotiasta pitkiin hameisiin pukeutunutta naista oli alkanut käyttäytymään uhkaavasti häntä ja hänen kaveriaan kohtaan. Naiset olivat halunneet nähdä asianomistajan puhelimen ja tytön ottaessa puhelimen esiin oli toinen nainen lyönyt asianomistajaa takaraivoon ja ottanut puhelimen. Nainen oli hetken kuluttua antanut puhelimen takaisin ja poistunut toisen naisen kanssa junaan.

Tekijöistä saatiin kuvamateriaalia, joista heidät pystytään tunnistamaan. Poliisi tutkii asiaa ja rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan aikana.

Auto ojassa keula osuneena valotolppaan Tuuloksentiellä.

Keskiviikkoyönä 5. tammikuuta noin kello 1.00 aikaan, sai poliisipartio tehtäväksi mennä Hämeenlinnaan Tuuloksentielle, jossa henkilöauto oli suistunut tieltä ja osunut valotolppaan.

Poliisipartion ehtiessä paikalle, oli kuljettaja poistunut paikalta ja auto oli ojassa keula osuneena valotolppaan.

Tapahtumapaikalla suoritettiin tutkintaa ja tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Tavakseen kortitta ajeleva päihtynyt nainen yritti erehdyttää poliisia Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partio nappasi Hämeenlinnassa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla kuljettajan, jonka epäillään olleen päihtyneenä...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Poliisi tutkii Salon päiväkotipaloa – palo aiheutti jopa miljoonaluokan vahingot

SALO Lounais-Suomen poliisi selvittää Salon Tupurissa keskiviikkona iltapäivällä syttynyttä päiväkotipaloa. Tulipalo vaurioitti kaupungin päiväkodin rakenteita...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä