torstai, 28, maaliskuu, 2024

Poliisilla piti kiirettä Oulun poliisilaitoksen alueella

Näitä luetaan

KAINUU – POHJOIS-POHJANMAA

Poliisilla oli tehtäviä Oulun poliisilaitoksen alueella yli 300 kappaletta, eli poliisin näkökulmasta katsottuna uudenvuoden yö oli erittäin kiireinen, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Tehtäviä oli runsaasti koko alueella ja poliisin kiireet jatkuivat aamuun asti. Oulun poliisilaitoksen alueeseen kuuluu Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat.

Alkuillan aikana suuri määrä tehtävistä oli häiriökäyttäytymisiä, joissa ilotulitteet näyttelivät merkittävää osaa. Jälleen kerran poliisi hämmästeli alle 18-vuotiailta löytyneiden ilotulitteiden määrää. Alaikäinen kun ei saa pitää hallussaan ilotulitteita. Ilotulitteita ammuttiin ihmisiä ja rakennuksia päin. Ainakin yksi ihminen on loukkaantunut ilotulitteiden vuoksi, mutta vakavilta vammoilta on vältytty poliisin tietojen mukaan. 

Lumijoella paloi asumaton parakkirakennus, mutta syttymissyy ei ole vielä selvillä. Ylivieskassa paloi varastorakennus ja sen sisällä ollut traktori. Tämänkin tulipalon syttymissyytä selvitetään.

Iissä tapahtui illalla henkirikoksen yritys, jossa tekijän epäillään lyöneen asianomistajaa teräaseella ylävartalon alueelle. Asianomistaja vietiin sairaalaan ja epäilty otettiin kiinni. 

Poliisipartiot tapasivat liikenteenvalvonnassa useamman rattijuopumukseen syyllistyneen yön aikana.

Useat pahoinpitelyt työllistivät poliisipartioita illan ja yön aikana. Erityisesti pahoinpitelyitä tapahtui aamuyön tunteina. Rikoksesta epäiltyjä on otettu kiinni ja rikospoliisi jatkaa pahoinpitelyiden esitutkintaa päivän aikana.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä