torstai, 28, maaliskuu, 2024

Poliisin paikalletulo provosoi osaa mopomiittiläisistä Tampereella ja Pirkkalassa järjestetyssä miitissä – osa alkoi keulimaan poliisin suuntaan huomattavalla nopeudella

Näitä luetaan

PIRKANMAA

Paikalla olleiden partioiden mukaan poliisin saavuttua paikalle, alkoi osa kaksipyöräisten kuljettajista keulimaan poliisin suuntaan huomattavalla nopeudella. Samaan aikaan tien reunassa oli ollut runsaasti jalankulkijoita ja ”katsojia” seuraamassa tätä yleisellä tiellä tapahtuvaa vaarallista ajokäyttäytymistä.

Tampereella ja osin Pirkkalan puolella kokoontui perjantaina 15. heinäkuuta joukko kaksipyöräisiä ja muita moottoriajoneuvoja. Tämä pääosin nuorista kuljettajista koostunut joukko aiheutti joitakin poliisitehtäviä yleisillä alueilla. Tehtävien laatu oli suurelta osin liitoksissa häiritsevään ajoon ja siitä syntyvään meteliin.

Paikalla olleiden partioiden mukaan poliisin saavuttua paikalle, alkoi osa kaksipyöräisten kuljettajista keulimaan poliisin suuntaan huomattavalla nopeudella. Samaan aikaan tien reunassa oli ollut runsaasti jalankulkijoita ja ”katsojia” seuraamassa tätä yleisellä tiellä tapahtuvaa vaarallista ajokäyttäytymistä. Poliisin arvion mukaan erilaisia ajoneuvoja oli paikalla noin 200.

Ajoneuvojen puutteellinen kunto, keuliminen ja ylinopeudet aiheuttavat vaaratilanteita ajoneuvojen kuljettajille ja paikalle kerääntyneille katsojille.

Useissa ajoneuvoissa oli puutteita niin varusteiden kuin rekisterikilpien osalta.

– Näihin tulisi ajoneuvojen omistajien sekä alaikäisten kuljettajien huoltajien kiinnittää huomiota ja tarkastaa ajoneuvo aika-ajoin, jotta ajoneuvo on turvallinen ja liikennesääntöjen vaatimassa kunnossa, kehottaa komisario Tomi Koponen.

Kokoontumiset aiheuttavat runsain määrin huolestuneita soittoja hätäkeskukseen nimenomaan vaarallisen ajotavan vuoksi. Tällöin poliisi saapuu paikalle turvaamaan yleistä järjestystä ja nuorten turvallisuutta. 

Yleisesti kokoontumisten seurauksena poliisi joutuu usein toteamaan, että osa osallistujista ei halua noudattaa liikennesääntöjä ja erilaisia temppuja suoritetaan sivusta seuraajien välittömässä läheisyydessä ja näin aiheutetaan vaaraa myös muiden turvallisuudelle. Ajoneuvojen puutteellisen kunnon lisäksi yleisimpiä tekoja ovat esimerkiksi kaksipyöräisellä keuliminen, ylinopeudet ja häiritsevä ajotapa. Ajoväylien tukkiminen muulta liikenteeltä on hyvin yleistä ja myös näihin poliisi joutuu puuttumaan.

Koponen muistuttaa kaikkia tienkäyttäjiä huomioimaan sekä omaan liikkumiseen liittyvän toiminnan että muut tienkäyttäjät ja näin tekemään kaikkien liikkumisesta turvallisempaa. Yleisellä tieosuudella temppuilu ei ole hyväksyttävää ja on omiaan aiheuttamaan konkreettisia vaaratilanteita niin itselle kuin myös muille tienkäyttäjille.

Järjestäjä, ole yhteydessä poliisiin ennen tapahtumaa.

Luonteeltaan nämä kokoontumiset ovat sen kaltaisia, että tapahtuman alullepanijat yleensä tiedostavat sen, että paikalle saapuu runsaasti osallistujia. Tällaista kokoontumista suunnittelevan ”järjestäjän” olisi syytä olla yhteydessä poliisiin hyvissä ajoin ennen itse tapahtuma-ajankohtaa. Näin toimimalla voitaisiin yhdessä varmistaa tapahtuman turvallisuus ja lainmukaisuus. Tärkeää on, että tapahtumalla on yhteyshenkilö, jonka kanssa voidaan suoraan asioida tarpeen mukaan.

Ilmoituksen tekeminen tapahtumasta ei kuitenkaan anna poikkeusta olla noudattamatta liikennesääntöjä yleisellä tiellä liikuttaessa. Sääntöjen noudattamisen lisäksi ajoneuvojen tulee täyttää niille asetetut vaatimukset liikennekelpoisuuden osalta.

Lähteenä: Sisä-Suomen poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Järvenpäässä kadonnutta 76-vuotiasta miestä – viimeisin havainto tehty aamulla Välskärinkadulla

JÄRVENPÄÄ Miehellä on todennäköisesti yllään musta toppatakki, khakin väriset housut ja harmaa pipo. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan,...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä