KAJAANI
Poliisilla on ollut poliisioperaatio Kajaanin ammattiopistolla ja sen asuntolassa tiistaina iltapäivällä. Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrottiin tiedotteessa, että operaatio liittyi Oulun poliisilaitoksen tutkimaan törkeään säännöstelyrikokseen.
Poliisi otti paikalta useita ihmisiä kiinni rikoksesta epäiltynä sekä suoritti etsintöjä muun muassa oppilaitoksen tiloissa ja asuntolassa.
Poliisi ei ole toistaiseksi avannut, mistä on kyse.
Säännöstelyrikoksella tarkoitetaan tekoa, jossa henkilö rikkoo tai yrittää rikkoa laissa tai muussa säädöksessä määrättyä tai lain tai säädöksen nojalla annettua säännöstelymääräystä, kertoo Laki24 -verkkosivusto.
Iltalehti tietää kertoa, että kiinniotettuna on kolme henkilöä ja he ovat nuoria aikuisia. Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Kimmo Tuulenkari kertoo medialle, että kiinniotetut eivät ole Suomen kansalaisia.
Tuulenkari lisää, että poliisi tutkii nyt, onko tässä tapauksessa tällaisia korkean teknologian ylellisyystuotteita viety maasta tai EU-alueelta.