SATAKUNTA
Lounais-Suomen poliisilaitoksen Porin poliisiaseman poliisipartioita työllistivät lauantaina 10. joulukuuta päihtyneet kuljettajat, selviää Lounais-Suomen poliisilaitoksen Porin poliisiaseman alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo yhteensä kolmesta rattijuoposta, joista kaksi ajoi poliisin ratsiaan.
Kaksi rattijuoppoa ajoi poliisin ratsiaan samanaikaisesti Linnansillalla.
Poliisin ratsiaan ajoi lauantaina aamuyhdeksän aikaan Linnansillalla henkilöauto, jonka mieskuljettajalle suoritettu seulonta-alkometrikoe osoitti 1,40 promillea. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Samaan aikaan ratsiaan ajoi myös toinen henkilöauto, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,50:n promillen lukeman. Tämäkin kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Myös hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
Lauantaiyönä ajokiellossa oleva huumepäinen kuljettaja jäi kiinni Purjeentiellä.
Poliisipartio pysäytti lauantaiyönä puoli neljän aikaan Purjeentiellä henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies oli ajokiellossa. Hänelle suoritettu seulonta-alkometrikoe osoitti nollatulosta. Poliisi teki kuljettajalle myös huumepikatestin, joka osoitti positiivista amfetamiinille.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.