Porvoon kuolonkolari: kuolleet 20- ja 26-vuotiaita – toisen auton kuljettaja 18-vuotias

Julkaistu


UUSIMAA

Toisen auton 18-vuotiasta mieskuljettajaa epäillään tässä vaiheessa kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja useista törkeistä vammantuottamuksista. 

Porvoossa Läntisen Mannerheiminväylän ja Hornhattulantien risteyksessä tapahtui lauantaina 1. lokakuuta hieman puolenyön jälkeen vakava liikenneonnettomuus, jossa kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan ihmistä loukkaantui vakavasti kahden henkilöauton yhteentörmäyksessä.

– Onnettomuudessa menehtyi kaksi paikkakuntalaista nuorta miestä. Miehet olivat iältään 20- ja 26-vuotiaita. Toisessa autossa olleet kahdeksan paikkakuntalaista henkilöä, joista kolme oli miehiä ja viisi naisia, loukkaantuivat vakavasti. Auton kuljettajana toimi 18- vuotias mies ja matkustajat olivat kaikki noin 16-vuotiaita paikkakuntalaisia nuoria, kertoo tutkinnajohtaja rikoskomisario Freddie Cederlund.

Toisen auton 18-vuotiasta mieskuljettajaa epäillään tässä vaiheessa kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja useista törkeistä vammantuottamuksista. 



– Jatkamme onnettomuuden tutkintaa Itä-Uudenmaan poliisissa ja pyydämme mahdollisia silminnäkijähavaintoja ja tapahtumaan liittyviä kuvia ja videoita osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi, kehottaa Cederlund.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Oulun Meri-Toppilan henkirikoksesta epäilty mies on vapautettu

Oulun Meri-Toppilassa tapahtuneen kuolintapauksen tutkinta on edennyt Oulun poliisin rikostutkinnassa. Oulun poliisi kertoo, että...

Rattijuoppo teki äkkijarrutuksen ja peruutti takana tulleen keulaan Hyvinkäällä

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Keski-Uudellamaalla Hyvinkäällä lauantain vastaisena yönä 24. helmikuuta sattunutta erikoista liikenneonnettomuutta, jossa...

Kiuruveden raideliikenneonnettomuus: ihminen menehtyi junan alle

Kiuruvedellä sattui raideliikenneonnettomuus tiistaina 27. helmikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen raideliikenneonnettomuudesta...


Tuoreimmat artikkelit

Mäntsälässä on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä

MÄNTSÄLÄ Mäntsälässä on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen raideliikenneonnettomuudesta Asemakadun tuntumaan...

Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia – toinen oli lisäksi vahvassa humalassa

ENONTEKIÖ - MUONIO Lapin poliisin partiot saivat Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Kaaharit...

Leppävirralla raju auto-onnettomuus – yksi henkilö irrotettiin autosta

LEPPÄVIRTA Eteläisessä Pohjois-Savossa Leppävirralla sattui raju auto-onnettomuus lauantaina 20. huhtikuuta keskipäivän taitteessa. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Rovaniemen poliisi nappasi kaksi rattijuoppoa perjantaina

ROVANIEMI Rovaniemen poliisi sai Rovaniemen liikenteestä kiinni päihtyneitä kuljettajia perjantaina 19. huhtikuuta päiväsaikaan. Lapin poliisilaitokselta...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä