Postitusvirhe passeissa – passikuorissa on väärien henkilöiden passeja

Julkaistu

LUPAPALVELUT

Ongelman laajuus on tämän hetken tiedon mukaan enintään 550 passilähetystä, joista arviolta 100 kappaletta on ennätetty luovuttamaan kansalaisille.

Passiprosessissa tapahtuneen virheen takia perjantaina 16. syyskuuta toimitukseen lähteneet kirjekuoret ovat sisältäneet toiselle henkilölle kuuluvan passin. Postituskoneen automatiikka, joka täsmäyttää kuoren ja sen sisälle laitettavan passin, ei ole ollut toiminnassa.

– Ongelman laajuus on tämän hetken tiedon mukaan enintään 550 passilähetystä, joista arviolta 100 kappaletta on ennätetty luovuttamaan kansalaisille, ylitarkastaja Juhani Ruutu Poliisihallituksesta sanoo. 

Välittömästi ongelman ja sen laajuuden selvittyä kyseiseen erään kuuluvat lähetykset kutsuttiin takaisin eikä niitä enää luovuteta noutopaikoista. Passilähetykset palautuvat passinvalmistajalle ja ne pakataan uudelleen oikeisiin kuoriin. 

Henkilöitä, jotka ovat saaneet toiselle henkilölle kuuluvan passin, pyydetään palauttamaan se kirjekuorineen välittömästi noutopaikkaan.

Kaikille väärän passin saaneille toimitetaan uusi noutoilmoitus, kun oikea passi on noudettavissa. Tähän prosessiin kuluu noin viikko. Jos esimerkiksi matkan takia passin tarvitsee nopeammin, on syytä olla yhteydessä passin myöntäneeseen poliisilaitokseen.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisihallitus lätkäisi kahdelle somevaikuttajalle nettikasinoiden markkinointikiellon uhkasakon kera

NETTIKASINOMARKKINOINTI Uhkasakkojen tehtävänä on tehostaa kieltojen noudattamista. Uhkasakot ovat suuruudeltaan 30 000 ja 33 000...

Poliisi määräsi yli 2100 seuraamusta turvavyö- ja matkapuhelinpuutteista viiden vuorokauden tehovalvonnassa

TEHOVALVONTA Kaikkiaan seuraamusten määrä nousi viime vuoden noin 1600:sta tämän vuoden noin 2100:een. Poliisitarkastaja Tuomo...

Poliisi muistuttaa: sakoista ja liikennevirhemaksuista ei ilmoiteta tekstiviestillä

HUIJAUKSET Jos et ole varma, onko sinulla avoimia liikennevirhemaksuasioita vai ei, voit tarkistaa asian kirjautumalla poliisin...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Poliisi tutkii Salon päiväkotipaloa – palo aiheutti jopa miljoonaluokan vahingot

SALO Lounais-Suomen poliisi selvittää Salon Tupurissa keskiviikkona iltapäivällä syttynyttä päiväkotipaloa. Tulipalo vaurioitti kaupungin päiväkodin rakenteita...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä