Pöytyällä ajeltiin huumepäissään ilman ajokorttia katsastamattomalla autolla – Lisäksi Pöytyällä kuljettaja jäi yhdeksättä kertaa kiinni kortitta-ajosta vuoden sisään

PÖYTYÄ

80-luvulla syntynyt ajokortiton mies ajeli katsastamattomalla autolla huumepäissään Yläneentiellä perjantaina.

Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa perjantaina 13.11.2020 noin kello 15.50 aikaan Yläneentiellä, Pöytyä. Partio päätti pysäyttää henkilöauton mikä tuli partiota vastaan Yläneentiellä. Partio pysäytti henkilöauton Maanpääntielle. Henkilöautoa kuljetti pöytyäläinen 1980-luvulla syntynyt mies. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehelle suoritettiin huumausainepikatesti mikä antoi positiivisen tuloksen amfetamiinin osalta. Mies kuljetettiin verikokeeseen Loimaan aluesairaalaan. Tapahtumapaikalla selvisi, että henkilöautoa ei ole katsastettu. Henkilöautosta poistettiin rekisterikilvet. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ajoneuvorikkomukseen.

90-luvulla syntynyt mies jäi yhdeksättä kertaa kiinni kortitta-ajosta perjantaina iltapäivällä.

Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa Valtatie 9, Pöytyällä, kun partio päätti pysäyttää henkilöauton 13.11.2020 kello 14.00. Henkilöautoa kuljetti 1990-luvulla syntynyt mies. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja tämä oli yhdeksäs kerta vuoden aikana, kun mies on jäänyt kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!


Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Pöytyän kotihoidon toimintaan liittyvässä rikosepäilyssä on kolme epäiltyä – tapaus siirtyy syyteharkintaan

PÖYTYÄ Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan iäkkään pöytyäläispariskunnan laiminlyöntiin liittyvässä asiassa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos....

Tulipalo pääsi leviämään palaneesta kaivinkoneesta viereiseen turveaumaan Isosuon turvetuotantoalueella Yläneellä

PÖYTYÄ Pöytyän Yläneellä tarvittiin pelastuslaitosta tänään aamupäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta turvetuotantoaluepalosta Häkyrinmäessä kello 09.38. Isosuon...

Poliisitehtävä pöytyäläisellä koululla perjantaina: Liittyi oppilaan häiriökäyttäytymiseen

PÖYTYÄ Häiriötä aiheuttanut oppilas ohjattiin tarvittavan avun piiriin. Lounais-Suomen poliisilla on ollut perjantaina 12. huhtikuuta aamupäivällä...

Tuoreimmat uutiset

Noin 20 vuotta vanha maasturi syttyi palamaan ja tuhoutui korjauskelvottomaksi Siilinjärvellä

SIILINJÄRVI Marjomäentiellä Siilinjärvellä sammutettiin perjantaina 12. heinäkuuta illalla palavaa ajoneuvoa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä liikennevälinepalosta...

Sivulliset olivat tärkeässä roolissa veteen pudonneiden henkilöiden pelastamisessa Naantalissa ja Raisiossa

NAANTALI - RAISIO Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella on ollut kaksi hälytystehtävää liittyen ihmisen vesipelastamiseen perjantai-iltana 12. heinäkuuta....

Noin 20 vuotta vanha maasturi syttyi palamaan ja tuhoutui korjauskelvottomaksi Siilinjärvellä

SIILINJÄRVI Marjomäentiellä Siilinjärvellä sammutettiin perjantaina 12. heinäkuuta illalla palavaa ajoneuvoa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä liikennevälinepalosta...

Sivulliset olivat tärkeässä roolissa veteen pudonneiden henkilöiden pelastamisessa Naantalissa ja Raisiossa

NAANTALI - RAISIO Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella on ollut kaksi hälytystehtävää liittyen ihmisen vesipelastamiseen perjantai-iltana 12. heinäkuuta....