PUOLANKA
Poliisi ja Rajavartiolaitos keskeyttivät seurueen hirvenmetsästyksen marraskuun alussa yhteisoperaatiolla. Operaatioon osallistui useita Oulun poliisilaitoksen ja Kainuun rajavartioston partioita sekä Metsähallituksen erävalvonta.
Oulun poliisilaitos ja Kainuun rajavartiosto ovat tutkineet yhdessä case Savuksi nimettyä epäiltyä törkeää metsästysrikosta sekä laittoman saaliin kätkemistä. Tutkinnasta tiedottaa Kainuun rajavartiosto.
Suoritetun esitutkinnan perusteella epäillään syksyllä 2022 kaadetun Puolangalla hirvenmetsästyksessä kuusi hirveä luvattomasti. Poliisi on rikostutkintaan liittyen käynnistänyt myös ampuma-aselain mukaisen hallinnollisen menettelyn. Tapauksen esitutkinta on saatu päätökseen ja se on edennyt loppulausuntomenettelyyn, jonka jälkeen esitutkinta siirtyy syyteharkintaan.
Esitutkinnassa on ollut rikoksesta epäiltynä yhteensä 12 henkilöä. Heistä kymmentä henkilöä epäillään törkeästä metsästysrikoksesta ja kahta henkilöä laittoman saaliin kätkemisestä. Tutkinnan aikana kiinniotettuna ja pidätettynä on ollut kuusi henkilöä. Epäillyt henkilöt ovat kotoisin Pohjois-Savon alueelta.
Epäillyn törkeän metsästysrikoksen tutkinta käynnistyi Metsähallituksen erävalvonnan Puolangan Kuirin alueella tekemien havaintojen perusteella. Alueelle ilmoitettujen kaadettujen hirvien määrä ja laatu ei vastannut erävalvonnan maastossa tekemiä havaintoja. Metsähallituksen erävalvonta ilmoitti tietonsa Kainuun rajavartiostolle, joka käynnisti esitutkinnan yhdessä Oulun poliisilaitoksen kanssa. Jutun tutkinnanjohto on ollut Oulun poliisilaitoksella.
Poliisi ja Rajavartiolaitos keskeyttivät seurueen hirvenmetsästyksen marraskuun alussa yhteisoperaatiolla. Operaatioon osallistui useita Oulun poliisilaitoksen ja Kainuun rajavartioston partioita sekä Metsähallituksen erävalvonta.
Esitutkinnassa selvitettyjen tietojen perusteella metsästysseurueen epäillään kaataneen Puolangan Kuirin alueelle syksyn 2022 aikana hirviä yhteensä kuusi kappaletta. Seurueella oli kyseiselle alueelle myönnetty pyyntilupa hirvenmetsästykseen. Esitutkinnan perusteella heidän epäillään ylittäneen lupakiintiön, sekä rikkoneen lupaehtojen mukaista ilmoitusvelvollisuutta. Henkilöitä, jotka kuuluivat metsästysseurueeseen, mutta eivät ole osallistuneet varsinaiseen metsästykseen, epäillään laittoman saalin kätkemisestä.
Esitutkinnan aikana löydettiin myös viitteitä useista törkeistä metsästysrikoksista, jotka ovat tapahtuneet Pohjois-Savon alueella. Kyseiset tiedot välitettiin Itä-Suomen poliisilaitokselle, joka käynnisti case Savukukoksi nimetyn esitutkinnan epäillyistä törkeistä metsästysrikoksista.
Erävalvonnan kautta saadut havainnot, suoritettu esitutkinta sekä käynnistetty esitutkinta ovat osoitus tiivistä yhteistyöstä erävalvontaa ja luonnonvararikosten torjuntaa suorittavien viranomaisten välillä.
Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Kainuun alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.
Lue myös:
- Kuusamon keskustassa pahoinpideltiin henkilö kaasusumutinta ja teräasetta käyttäen
- Kaksi nuorta keulivat korttinsa hyllylle Kalajoella – kevätjuhlien jälkijuhlat sujuivat muuten asiallisesti Jokilaaksojen alueella
- Poliisi nappasi nopeasti kiinni kaksi törkeästä ryöstöstä epäiltyä henkilöä Oulussa
- Poliisi ei ole onnistunut tunnistamaan Kajaanista löydettyä vainajaa – nyt tarvitaan kansalaisten apua
- Poliisi: mopomiiteissä voi lähteä mopo käsistä – vanhempi, keskustele asiasta nuoresi kanssa!
- Poliisi määräsi yhteensä satoja sanktioita suojatiesääntöjen rikkomisesta ja jalkakäytävillä ajamisesta
- Oulussa torstaina kadonnut muistisairas nainen löytyi Muhokselta maastosta – ELOSSA
- Oulun poliisi suoritti liikennevalvontaa lauantaina: yhdeltätoista kuljettajalta kortti hyllylle
- Poliisi otti useita polkupyörävarkauksia tehtailleen paikkakuntalaisen miehen kiinni Kajaanissa
- Mopovalvonnan tulokset huolestuttavia: 162 korttia hyllylle tai kuivumaan – 126:lta kuljettajalta puuttui ajo-oikeus