torstai, 28, maaliskuu, 2024

Rattijuopot työllistivät poliisia Lahdessa – yksi ajoi päin valaisintolppaa

Näitä luetaan

LAHTI

Poliisia on työllistänyt Lahdessa useat rattijuopot, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Kaksi heistä oli kovassa humalassa ja toinen törmäsi ajoneuvollaan valopaaluun. Toinen puolestaan oli niin kovassa humalassa, ettei pysynyt pystyssä. Näiden lisäksi kiinni jäi yksi huumeista päihtynyt kuljettaja.

Rattijuopon ajoneuvo päin valaisintolppaa Vesijärvenkadulla.

Lahden Vesijärvenkadulla mies menetti ajoneuvon hallinnan osuen tien vieressä olevaan valaisintolppaan maanantaiyönä 3. tammikuuta. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,61 mg/l.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Rattijuoppo ei pysynyt pystyssä.

Sunnuntai-iltana 2. tammikuuta Laatukadulla poliisin haaviin jäi ajoneuvoa kuljettanut mies, joka ei suostunut puhaltamaan poliisin alkometriin. Henkilö oli siinä määrin päihtynyt, että ei pysynyt pystyssä poliisin lähtiessä viemään miestä verikokeisiin.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. 

Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo myös poliisin haaviin.

Sunnuntaiaamuna 2. tammikuuta Vanhanradankadulla pysäytettyä miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä