perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Rattijuoppo aiheutti ketjukolarin Hollolassa – Lahdessa kiinni kaksi huumepäistä kuljettajaa

Näitä luetaan

PÄIJÄT-HÄME

Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä rattijuopot, joista yksi aiheutti ketjukolarin, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Kiinni jäi yhteensä kolme päihtynyttä kuljettajaa, joista kaksi oli huumeiden ja yksi alkoholin vaikutuksen alaisena.

Lahdessa kiinni kaksi huumepäistä kuljettajaa – toinen erittäin päihtynyt ja toisella auto oli liikennekäytöstä poistettu.

Vahvasti huumeista päihtynyt kuljettaja kiinni Liipolassa.

Poliisipartio pysäytti henkilön auton tarkastusta varten myöhään lauantai-iltana 14. toukokuuta Lahden Liipolassa. Autoa kuljetti erittäin päihtynyt keski-ikäinen mies. Hän puhalsi kuitenkin seulonta-alkometriin nollatuloksen eikä hän suostunut huumepikatestiin. Mies käytettiin verikokeessa mahdollisten veressä olevien päihdyttävien aineiden selvittämiseksi.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä rattijuopumuksena.

Huumepäisellä kuljettajalla allaan liikennekäytöstä poistettu auto Möysässä.

Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen lauantai-iltana 14. toukokuuta Lahden Möysässä. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman, koska auto oli liikenteestä poistettu. 

Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Autosta poistetiin rekisterikilvet.

Rattijuoppo aiheutti ketjukolarin Hollolassa.

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän lauantaina 14. toukokuuta iltapäivällä Kirkkotielle, missä oli tapahtunut kolmen auton kolari.

Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että mies oli ajanut henkilöautolla Kirkkotietä pitkin. Hänen edellään oli ajanut kaksi henkilöautoa, joista ensimmäinen oli kääntymässä pihaliittymään. Kolmantena autojonossa ollut mies ei saanut autoaan pysähtymään vaan törmäsi edellä ajaneen henkilöauton perään, joka oli törmäyksen voimasta osunut pihaan kääntymässä olleen auton takaosaan.

Autojonossa kolmantena olleen henkilöauton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,52 mg/l. Lisäksi hänen ajo-oikeutensa oli vanhentunut.

Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä