torstai, 28, maaliskuu, 2024

Rattijuoppo jäi kiinni tapaninpäivänä kahdesti Porissa – myös Nakkilassa ja Ulvilassa on jäänyt alkuviikon aikana kiinni rattijuopot

Näitä luetaan

SATAKUNTA

Lounais-Suomen poliisia on työllistänyt alkuviikon aikana Porin seudulla mm. muutamat rattijuopot, selviää Lounais-Suomen poliisilaitoksen Porin poliisiaseman alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo yhteensä kolmesta rattijuoposta, joista yksi jäi saman päivän aikana kiinni kaksi kertaa. Lisäksi toinen otti kuljettamansa auton luvatta käyttöönsä sekä vastusti poliisia ja kolmas ajoi pakettiauton ojaan kovassa humalassa.

Huumepäinen kuljettaja kiinni kaksi kertaa tapaninpäivänä Porissa.

Poliisipartio tavoitti tapaninpäivän aamupäivällä 26. joulukuuta Kalevanpuistossa Porissa pakettiauton, jonka kuljettajana ollut kortiton mies puhalsi seulonta-alkometriin nollan promillen tuloksen. Hänelle tehty huumepikatesti osoitti kuitenkin positiivista tulosta huumausaineille. 

Sama pakettiauto oli liikenteessä jälleen puoli kuuden aikaan alkuillasta Antinkadulla. Poliisipartio pysäytti auton ja kuljettajana oli sama mies. Puhalluskoe näytti jälleen nollaa promillea, mutta huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineille.

Kuljettajan epäillään molempina kertoina syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Päihtynyt mies otti auton luvatta käyttöönsä ja vastusti kiinni jäädessään poliisia Nakkilassa.

Poliisipartio pysäytti Nakkilassa Hormistontiellä keskiviikkoyönä 28. joulukuuta puoli yhden aikaan henkilöauton, jonka kuljettajana ollut kortiton mies puhalsi seulonta-alkometriin noin 1,50:n promillen lukeman. Hän oli ottanut kuljettamansa auton luvatta käyttöönsä. Mies vastusti tilanteessa poliisia.

Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja virkamiehen vastustamisesta. 

Vahvasti päihtynyt kuljettaja ajoi pakettiauton ojaan Ulvilassa.

Hätäkeskukseen tuli keskiviikkona ilmoitus toisestakin rattijuoposta Porin seudulla. Kello 17.15 aikaan tehtiin. ilmoitus Ulvilassa Alamäentiellä ulos ajaneesta pakettiautosta, joka oli kyljellään ojassa.

Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,20:n promillen lukeman. Hän ei loukkaantunut ulosajossa.  

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Crossimopoilija pääsi livahtamaan poliisilta karkuun Helsingissä (video) – poliisi pyytää havaintoja

HELSINKI Poliisin mukaan kuljettaja oli 15–20-vuotias vaaleaihoinen henkilö, jolla on tummat kulmakarvat ja yllään vihreät maastokuvioidut vaatteet. Kengän kannassa oli...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä