sunnuntai, 1, lokakuu, 2023
spot_img

Rattijuoppo lähti poliisia karkuun Mäkkärin autokaistalta Raumalla – pako päättyi liikenteenjakajaan

- MAINOS - ARTIKKELI JATKUU ALLA -
- MAINOS PÄÄTTYY -

RAUMA

Poliisilla on ollut lyhyt takaa-ajotilanne Satakunnassa Raumalla sunnuntaiyönä 17. syyskuuta. Lounais-Suomen poliisi kertoo, että poliisipartio oli kello 00.10 aikaan aikeissa tarkastaa Rauman McDonald’sin autokaistalla olevan henkilöauton kuljettajan ajokunnon.

Kyseisen auton kuljettaja päätti yrittää poliisia karkuun kiihdyttämällä voimakkaasti pois autokaistalta edeten parkkipaikan läpi kohti Karjalankatua pyrkien Luoteisväylän suuntaan. Auton kuljettaja törmäsi autollaan liikenteenjakajaan ja pakomatka päättyi lyhyeen ja kuljettaja otettiin poliisin toimesta kiinni. Tilanteessa ei tiettävästi syntynyt henkilövahinkoja.

Ajoneuvon miespuolista kuljettajaa epäillään mm. liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lisäksi hänen käyttämän farmarimallisen ajoneuvon, valkoinen Skoda Octavia, epäillään olleen luvatta hänen käytössään.

McDonald’sin parkkipaikalla muutamat jalankulkijat joutuivat väistämään pakenevan ja nopeasti kiihdyttäneen ajoneuvon edestä sivuun. Poliisilla ei toistaiseksi ole näiden väistäneiden henkilöiden yhteystietoja.

– MAINOS – ARTIKKELI JATKUU ALLA –
– MAINOS PÄÄTTYY –

Poliisi pyytää tilanteessa vaaraan joutuneita ottamaan yhteyttä sähköpostitse vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi, WhatsAppilla numeroon 050 4117655 tai puhelimitse vihjepuhelimen numeroon 0295 417 259.

- ARTIKKELI PÄÄTTYY -
- KIITOS ARTIKKELIN LUKEMISESTA-



Yhteistyössä




Intiimisheivaustuotteet netistä