keskiviikko, 29, marraskuu, 2023
spot_img

Ravintolaan murtauduttiin Mikkelin Anttolassa – poliisi pääsi tekijöiden jäljille kansalaisilmoituksen ansiosta

Liity Viranomaisuutisten WhatsApp -ryhmään klikkaamalla kuvaa, niin saat tiedon uusimmista uutisista heti tuoreeltaan!

ETELÄ-SAVO

Epäiltyjä tekijöitä on kaksi. Molemmat epäillyt kiinniotetut ovat nuoria täysi-ikäisiä miehiä.

Keskiviikkoaamuna 11. tammikuuta, hätäkeskukseen ilmoitettiin, että Mikkelin Anttolassa sijaitsevaan ravitsemusliikkeeseen on murtauduttu tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana ulko-oven lasi rikkomalla. Paikalta oli anastettu ainakin tupakointituotteita ja mietoja alkoholijuomia.

Poliisipartio suoritti paikalla teknistä tutkintaa. Muutaman tunnin kuluttua keskiviikkona valpas kansalainen ilmoitti vihjeenä, että läheisen asunnon edessä oli rikkoutunut pahvinen olutlaatikko, jonka sisältä oli levinnyt lasipulloja rakennuksen eteen.

Poliisi teki kotietsinnän asuntoon, josta löytyi anastettua omaisuutta ja epäilty tekijä. Hänet kiinniotettiin. Saatujen lisätietojen perusteella poliisi teki kotietsinnän toiseenkin asuntoon Anttolan keskustassa. Tämän asunnon asukas pakeni takaoven kautta metsään.

Lue myös: Savonlinnan välikohtaus: mies pahoinpiteli naista – nainen löi keittiöveitsellä selkään

Lue myös: Itä-Suomen poliisi antoi joulukuun aikana sakkoja luistattelusta yli sadalle kuljettajalle

Etsinnöissä mukana ollut koirapartio jäljitti epäillyn ja hänet otettiin kiinni maastosta Kantatie 62:n eteläpuolelta. Myös hänen asunnosta löytyi anastettua omaisuutta.

Molemmat epäillyt kiinniotetut ovat nuoria täysi-ikäisiä miehiä. Alustavien puhutusten perusteella poliisilla on käsitys tapahtuneesta. Esitutkinta jatkuu epäiltyjen kuulusteluilla.

Itä-Suomen poliisi kiittää kiinniottoihin johtaneista vihjeistä ja onnittelee koirapartiotaan hyvästä suorituksesta.

Psst... Viranomaisuutiset WhatsApp -kanava on julkaistu. Liity mukaan tästä, niin saat tiedon uutisista tuoreeltaan. Voit tutustua muihin kanaviin täältä.


- ARTIKKELI PÄÄTTYY -
- KIITOS ARTIKKELIN LUKEMISESTA -

Lisää alueen uutisia


- OTA FACEBOOKTILIMME HALTUUN TÄSTÄ -

Luetuin sisältö



Viimeisin sisältö



Yhteistyössä


Intiimisheivaustuotteet netistä