Renkaan irtoaminen tallentui poliisiauton kameraan Aurassa (video) – vakavilta vahingoilta onneksi vältyttiin

Julkaistu

VARSINAIS-SUOMI

Lounais-Suomen poliisilaitoksen julkaisemassa videossa mainitaan tapahtumapaikaksi Aurassa sijaitseva Leppäkuja.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisin partioauton kameraan tallentui hieman erilainen tapahtuma Leppäkujalla Aurassa tällä viikolla. Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo asiasta twittertilillään ja julkaisi tapahtuneesta videon.

Poliisiauto ja sen edellä ajanut henkilöauto olivat normaalisti ajaneet Aurassa Leppäkujaa pitkin maanantaina 21. marraskuuta iltapäiväneljän aikaan, kun yhtäkkiä poliisiauton edellä menevästä autosta irtosi vasen eturengas.

Kaikkien onneksi autolla oli vauhtia noin 40 km/h. Renkaan irtoaminen ei täten tuonut äkkinäisiä jatkotilanteita, vaan edellä ajanut auto onnistui pysäyttämään auton.

Poliisipartio auttoi renkaan väliaikaisesti paikoilleen ja asiakas pääsi jatkamaan matkaansa. Poliisi ei kerro, seurasiko tilanteesta sanktioita autoilijalle.

Poliisi haluaa muistuttaa jälkikiristyksen tärkeydestä, sillä kukaan ei halua nähdä tai kokea videossa olevaa tilannetta.

Jos video ei näy upotetussa twiitissä, voit katsoa sen täältä.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Auran ampumavälikohtaus: Poliisilla käsitys tapahtumien kulusta – taustalla on osapuolten välinen asia

AURA Kiinniotettua 31-vuotiasta miestä epäillään tällä hetkellä törkeästä pahoinpitelystä, ampuma-aserikoksesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Lounais-Suomen poliisilla...

Henkilöä ammuttiin yksityisasunnossa Aurassa – epäiltynä 31-vuotias mies

AURA Epäilty vastusti kiinniottoa. Paikalla oli huomattava määrä poliiseja. Lounais-Suomen poliisi tiedottaa poliisin tutkivan lauantaina...

TS: Alakoulun oppilas toi puukon kouluun ja uhkasi puukottaa koulun työntekijää Paimiossa

AURA - PAIMIO Myös Auran yhtenäiskoululla oli tilanne, jossa koululainen oli saapunut puukon kanssa kouluun. Lounais-Suomen...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä