RIIHIMÄKI
Hämeen poliisilla oli poliisioperaatio Kanta-Hämeessä sunnuntaina 25. elokuuta. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan Hätäkeskuksen saaneen iltapäiväneljän jälkeen ilmoituksia miehestä, joka käyttäytyi uhkaavasti ja heitti tavaroita ulos kerrostaloasunnon ikkunasta Riihimäen Peltosaaressa.
Poliisi oli paikalla Viranomaisuutisten tietojen mukaan lähemmäs kymmenen poliisin partion voimin kera VATI-auton, jota käytetään vaativissa tehtävissä. Lisäksi paikalla oli yksi pelastuslaitoksen yksikkö sekä ensihoidolta kenttäjohto ja ambulanssi.
Mies oli yksin asunnossa. Poliisi kertoi iltaseitsemän aikoihin, että mies on poliisin hallussa. Poliisin mukaan tilanteesta ei ollut vaaraa sivullisille.
Riehuja toimitettiin Hämeenlinnan poliisiasemalle rauhoittumaan. Tapahtunutta tutkitaan Hämeen poliisissa mm. vahingontekona ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.