NURMES
Tuulentiellä Nurmeksessa suoritettiin tarkastustehtävä suuren rakennuspaloepäilyn vuoksi keskiviikkoiltana 11. syyskuuta. Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei rakennuspaloa ollut.
– Bomban Kalevanhovissa kärysi sähköpääkeskus. Paloa ei ollut. Automaattinen paloilmoitin oli hälyttänyt palosta. Paikalla ollut henkilökunta havaitsi tämän jälkeen savua sähköpääkeskuksessa ja soitti savuhavainnosta oikeaoppisesti hätänumeroon, kommentoi päivystävä palomestari Sami Meriläinen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.
– Kun pelastuslaitoksen ensimmäiset yksiköt saapuivat kohteeseen, oli rakennuksessa savua, mutta varsinaista paloa ei päässyt muodostumaan. Alustavan arvion mukaan savun aiheuttaja oli tekninen vika sähköpääkeskuksessa. Palokunta varmisti sähköpääkeskusta ympäröivät rakenteet ja suoritti savutuuletuksen. Sähkömiehen tehtäväksi jäi savun aiheuttajan selvittäminen, Meriläinen jatkaa.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Suuren rakennuspaloepäilyn vuoksi Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta hälytettiin alkuvaiheessa tehtävälle yhteensä kolmetoista pelastusyksikköä. Lopulta kohteessa oli pelastusyksiköitä Nurmeksen pelastusasemalta.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 18.53.