perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Säiliöauto suistui tieltä Nelostiellä Rantsilassa – poliisi ja säiliöauton kuljettaja joutuivat väistämään päin ajautunutta rekkaa

Näitä luetaan

POHJOIS-POHJANMAA

Poliisi on paikalla ohjaamassa liikennettä. Henkilöautoliikenne menee onnettomuuspaikan ohitse, mutta liikenne on tukkeutunut.

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Oulun poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Valtatie 4:lle Siikalatvan Rantsilaan perjantaiaamuna 13. tammikuuta kello 07.19.

Oulun poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta tiedotteen. Poliisin tiedotteesta selviää, että kyseessä oli raskaan ajoneuvon liikennevahinko Rantsilan eteläpuolella. Säiliöauto oli suistunut tieltä.

Tässä vaiheessa liikenteelle ei syntynyt estettä. Kun poliisipartio oli paikalla suorittamassa tutkintaa, paikalle ajoi pohjoisen suunnasta täysperävaunullinen rekka-auto. Se ajautui kohti ulosajanutta säiliöautoa, ja säiliöauton kuljettaja ja poliisi joutuivat väistämään kohti tullutta rekkaa. Täysperävaunun vetoauto ajautui pientareelle ja kaatui, mutta perävaunu jäi toiselle kaistalle renkailleen tukkien liikenteen pohjoiseen menevällä kaistalla.

Poliisi ohjasi liikennettä paikan päällä. Perävaunu saatiin nostettua pois tieltä puolenpäivän aikaan, ja liikenne kulkee nyt molemmilla kaistoilla.

Poliisi jatkaa liikennevahingon selvittämistä paikalla. Rekkojen nosto-operaation vuoksi poliisi joutuu vielä sulkemaan Valtatie 4:n joksikin aikaa. Liikennehäiriöstä tiedotetaan tieliikennekeskuksen kautta.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä