Salon vakavan väkivaltarikoksen tapahtumien kulku selvinnyt – uhria puukotettiin käsivarteen

Julkaistu

VARSINAIS-SUOMI

Salon tiistaisen väkivaltarikoksen tapahtumien kulku on pääpiirteittäin selvinnyt poliisille, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa.

Lounais-Suomen poliisi sai tiistaina 22. marraskuuta hälytyksen Salon Hämeentien ja Ohikulkutien risteykseen epäillyn väkivaltarikoksen vuoksi.

Epäilty väkivaltarikos tapahtui pyörätiellä tiistaina aamupäivällä noin kello yhdentoista aikaan. Alustavien tietojen mukaan osapuolet tunsivat toisensa entuudestaan. 

Kyseessä oli kahden miehen välille syntynyt riita Salon Hämeentien ja Ohikulkutien risteyksen alueella, jolloin toinen miehistä löi toista teräaseella käsivarteen. Uhri loukkaantui vakavasti mutta ei hengenvaarallisesti.

Poliisi otti tapahtumapaikan lähistöltä kiinni yhden henkilön, jota epäillään törkeästä pahoinpitelystä. 

Toimitus suosittelee: Renkaan irtoaminen tallentui poliisiauton kameraan Aurassa (video) – vakavilta vahingoilta onneksi vältyttiin

Poliisi on suorittanut kuulusteluja, ja se pidätti rikoksesta epäillyn miehen. Kun tapahtumien kulku oli saatu selvitettyä, epäilty päästettiin vapaaksi odottamaan esitutkinnan valmistumista sekä syyteharkintaa.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Salon Meriniityn teollisuusalueella paloi hallissa nivelteleskooppinostin sekä irtaimistoa

SALO Salossa sammutettiin jälleen suurta rakennuspaloa. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä kello 12.54...

Tulipalo tuhosi päiväkodin Salossa

SALO Salossa Tupurin alueella, Tammenrinteellä sammutettiin rakennuspaloa kahteen otteeseen keskiviikon 17. huhtikuuta aikana. Tupuri-Anjalan päiväkodissa...

Salon sairaalan alueella sijaitsevassa puruvarastossa syttyi palonalku

SALO Rakennuksessa, jossa tapahtuma oli, ei työskentele kukaan yöaikaan, joten tiloja ei tarvinnut evakuoida. Myöskään...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Sipoosta kadonnut mies löytyi Vantaalta

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi on etsinyt kadonnutta miestä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotettiin torstaina illalla, että Sipoosta oli...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä