perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Siilinjärvellä kadonneen etsinnät päättyivät onnellisesti

Näitä luetaan

POHJOIS-SAVO

Sivullisten tekemien havaintojen perusteella etsintä keskittyi Maaningantien varteen. Paikalle hälytetty rajavartioston helikopteri löysi naisen maastosta.

Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipartioilla oli kadonneen henkilön etsintätehtävä Siilinjärvellä. Poliisi kertoi etsivänsä sunnuntaina 16. lokakuuta iltapäivällä Harjamäessä sijaitsevassa palvelukodissa asuvaa vuonna 1973 syntynyttä naista, joka ei ollut palannut kävelylenkiltään palvelukotiin. Palvelukodista ilmoitettiin asiasta poliisille kello 15.27.

Poliisi aloitti etsinnät Siilinjärvellä ilmoituksen perusteella. Etsintöihin osallistui myös rajavartiolaitokselta helikopteripartio. 

Sivullisten tekemien havaintojen perusteella etsintä keskittyi Maaningantien varteen. Paikalle hälytetty rajavartioston helikopteri löysi naisen maastosta. Nainen on saatettu ensihoidon hoiviin ja sen puoleen kaikki on hyvin.

Poliisin kiittää suuresti aktiivisia kansalaisia havainnoista sekä etenkin rajavartioston helikopterin henkilökuntaa, jonka avulla nainen lopulta löytyi.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä