perjantai, 29, maaliskuu, 2024

SK: Turuntiellä henkilöauton ja pakettiauton nokkakolari – kuljettajat saivat lieviä vammoja

Näitä luetaan

SATAKUNTA

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä. Lounais-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut onnettomuudesta.

Satakunnan pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Lounais-Suomen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Turuntielle Huittisiin maanantaina 9. tammikuuta keskipäivällä kello 12.20.

Tapahtuneesta uutisoi ainakin Satakunnan Kansa. Lehden tietojen mukaan kyseessä oli henkilöauton ja pakettiauton välinen nokkakolari.

Fintrafficin mukaan tarkempi onnettomuuspaikka oli Vampulan ja Maurialan välisellä tieosuudella.

Lue myös: Rattijuoppo kolaroi ja pakeni paikalta kovalla nopeudella perjantaina Porissa – Porissa jäi kiinni perjantaina myös kaksi muuta rattijuoppoa

Lue myös: Henkilö hyppäsi Hämeensillalta Tammerkoskeen – ajautui virran mukana turvavaijereihin

Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan Satakunnan Kansalle, että ajoneuvoissa oli vain niiden kuljettajat, jotka saivat lieviä vammoja.

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä. Lounais-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut onnettomuudesta. Myöskään Satakunnan pelastuslaitos ei ole tiedottanut onnettomuudesta.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä