SK: vaarallinen ohitustilanne Huittisissa – vastaan tullut joutui väistämään ojaan

Julkaistu

SATAKUNTA

Yksin autossa ollut kuljettaja ei loukkaantunut. Viranomaiset eivät ole tiedottaneet tapahtuneesta.

Satakunnan pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Lounais-Suomen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Valtatie 12:lle Huittisiin sunnuntai-iltana 5. helmikuuta kello 19.20. Tapauksesta uutisoi ainakin Satakunnan Kansa.

Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan lehdelle, että kyseessä oli henkilöauton ulosajo.

Tilanne sai alkunsa, kun henkilöautoilija oli lähtenyt ohittamaan edellä kulkenutta autoa. Vastaan tullut henkilöautoilija oli nähnyt edessään autojen yllättävän ohitustilanteen. Hän oli väistänyt autoja ojaan, kun ajoväylältä oli loppunut tila.

Yksin autossa ollut kuljettaja ei loukkaantunut.

Satakunnan pelastuslaitos sekä Lounais-Suomen poliisilaitos eivät ole tiedottaneet tapahtuneesta.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Huittisten asuntomurto: Anastettu omaisuus on pääosin saatu poliisin haltuun – tapausta tutkitaan törkeänä varkautena

HUITTINEN - SASTAMALA Viranomaisuutiset uutisoi perjantaina 12. huhtikuuta huomiota herättäneestä poliisitehtävästä Sastamalassa. Kyse oli aiemmin...

Huomiota herättänyt poliisitehtävä Sastamalassa – liittyi Huittisissa tapahtuneeseen asuntomurtoon

HUITTINEN - SASTAMALA Poliisi tutkii asiaa tässä vaiheessa törkeänä varkautena. Lounais-Suomen poliisilla oli yleistä huomiota herättänyt...

Noin 7500-neliöisen teollisuushallin kattorakenteissa paloi Uudessakaupungissa

Uudessakaupungissa Betorantiellä syttyi suuressa teollisuushallissa tulipalo perjantaina 1. maaliskuuta keskipäivällä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi tutkii Salon päiväkotipaloa – palo aiheutti jopa miljoonaluokan vahingot

SALO Lounais-Suomen poliisi selvittää Salon Tupurissa keskiviikkona iltapäivällä syttynyttä päiväkotipaloa. Tulipalo vaurioitti kaupungin päiväkodin rakenteita...

Autoilija ja pyöräilijä törmäsivät Raumalla – poliisi pyytää autoilijaa ilmoittautumaan

RAUMA Lounais-Suomen poliisi tiedottaa tutkivansa Raumalla torstaina 18. huhtikuuta aamupäivällä tapahtunutta henkilöauton ja polkupyörän välistä...

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä