Sörnäisten metroaseman välikohtaus: yhtä epäillään tapon yrityksestä – epäilty tuomittu viime vuonna pahoinpitelystä

Julkaistu

HELSINKI

Helsingin poliisi on edistynyt Sörnäisten metroaseman välikohtauksen tutkinnassa, tiedottaa Helsingin poliisilaitos.

Poliisi sai lauantaina 1. tammikuuta iltapäivällä ilmoituksen, jonka mukaan kolme henkilöä käyttäytyi uhkaavasti Sörnäisten metroasemalla. He häiriköivät lipuntarkastajia ja järjestyksenvalvojia laiturialueella.

Yhdellä miehistä oli hallussaan ampuma-ase. Poliisi epäilee, että hänen tavoitteenaan oli ampua yhtä järjestyksenvalvojista. Asianomistaja on 20-vuotias mies.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan epäilty oli vastustanut laiturialueelta poistamista ja käyttäytynyt aggressiivisesti. Järjestyksenvalvoja oli käyttänyt häneen kaasusumutetta. Tämän seurauksena epäilty oli ottanut esiin aseen ja tähdännyt sillä asianomistajaa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juhani Vuorisalo.

Yhtäkään laukausta ei lopulta ammuttu. Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäilty ei mahdollisesti saanut asetta toimimaan. 

Lopulta paikalla olleet saivat aseen pois epäillyltä. Yksi järjestyksenvalvoja loukkaantui tilanteessa lievästi.

Poliisi epäilee miestä tapon yrityksestä.

Epäilty tuomittiin viime vuonna pahoinpitelystä.

Epäilty ja kaksi muuta miestä otettiin kiinni paikan päältä. Kaksi muuta henkilöä vapautettiin myöhemmin.

Asetta kantanut 27-vuotias mies vangittiin keskiviikkona 5. tammikuuta epäiltynä todennäköisin syin tapon yrityksestä. Häntä epäillään myös ampuma-aserikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Käräjäoikeus on aiemmin tuominnut epäillyn pahoinpitelystä Pikku-Huopalahden välikohtauksessa. Tuomio ei ole lainvoimainen. Helsingin poliisi tiedotti tapauksesta maaliskuun lopussa 2021.

Lähteenä: Helsingin poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Sipoosta kadonnut mies löytyi Vantaalta

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi on etsinyt kadonnutta miestä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotettiin torstaina illalla, että Sipoosta oli...

Tulipalo tuhosi kesämökin Espoon Nuuksiossa

ESPOO Espoon Nuuksiossa paloi torstaina 18. huhtikuuta illalla. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Kattilantielle...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä