Sunnuntaina 26.4.2020 Raaseporista alkanut pitkä takaa-ajo päättyi Lohjalle


puhelimen kuoret
Ensitilaajana saat 20% alennuksen ostoksistasi!

LOHJA – RAASEPORI

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipartio yritti 26.4.2020 klo 14 aikoihin pysäyttää henkilöauton rutiinitarkastusta varten Tammisaaressa. Pysäytettävän auton kuljettaja ei pysähtynyt, vaan lähti kiihdyttämään karkuun. Tästä alkoi noin tunnin kestänyt tilanne, joka päättyi kiinniottoon lähellä Lohjantien ja Oittilantien risteystä Lohjalla.

Kuljettaja ajoi kovalla nopeudella mm. kevyen liikenteen väyliä, metsäteitä ja pienempiä hiekkateitä pitkin Tammisaaresta Fiskarsiin. Fiskarsista matka jatkui Karjalohjalle ja sieltä mm. Sammatintietä ja Karstuntietä pitkin Lohjan pohjoispuolelle. Pakenemisen aikana kuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita, erityisesti taajamissa. Tehtävään osallistui Länsi-Uudenmaan sekä Lounais-Suomen poliisilaitoksen partioita.

Kuljettajaksi osoittautui 1980-luvulla syntynyt mies. Huumausaineiden pikatesti oli positiivinen ja miestä epäillään tässä vaiheessa mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Mies määrättiin myös ajokieltoon.

– Mies on tällä hetkellä pidätettynä ja mahdollinen vangitsemisvaatimus pitää jättää tuomioistuimelle viimeistään keskiviikkona, kertoo asian tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mats Sjöholm.

Pakenevan auton seurannan aikana konkreettisen vaaraan joutuneet voivat olla yhteydessä poliisiin sähköpostilla: vihjeet.espoo@poliisi.fi.

Lähde ja teksti: Poliisi


Ensitilaajan etu -20%
Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!


Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Tulipalo tuhosi lämpövoimalan Tammisaaressa

RAASEPORI Erlingintiellä nykyisin Raaseporiin kuuluvassa Tammisaaressa sammutettiin rakennuspaloa tiistaiaamuna 16. heinäkuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Poliisi tutkii Raaseporissa sijaitsevalla luonnonsuojelualueella tehtyä luonnonsuojelurikosta ja pyytää havaintoja

RAASEPORI Länsi-Uudenmaan poliisilla on tutkittavanaan tapaus, jossa polulle kaatuneita puita on katkottu luonnonsuojelualueeksi määritetyssä metsässä...

Varastokäytössä ollut vanha lato tuhoutui tulipalossa täysin Lohjalla

LOHJA Vivamontiellä Lohjalla sammutettiin sunnuntai-iltana 14. heinäkuuta syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...


Tuoreimmat uutiset

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...