perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Suojateiden turvallisuutta valvottiin Länsi-Uudellamaalla ruusujen kera – sanktioita lievistä ylinopeuksista ja kännykän käytöstä

Näitä luetaan

UUSIMAA

Länsi-Uudenmaan poliisi valvoi tehostetusti suojatiesääntöjen noudattamista parin viikon ajan, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Valvontaa suoritettiin ympäri poliisilaitoksen toiminta-aluetta, ja se oli osa maanlaajuista valvontateemaa.

Suojateillä tapahtuu valitettavan paljon vaaratilanteita, vaikka niiden pitäisi olla jalankulkijoille turvallisia paikkoja. Lain mukaan suojatielle astuvalle tai siellä jo olevalle jalankulkijalle on annettava esteetön kulku. 

Komisario Hannu Kontola kertoo, että huhti-toukokuun vaihteessa valvontaa suoritettiin poliisilaitoksen eri sektoreiden yhteistoimintana. Mukana oli tällä kerralla myös Liikenneturva ja esimerkiksi Lohjan kaupungin edustajia. Lohjalla järjestettyjen ratsioiden yhteydessä poliisi ja yhteistyökumppanit jakoivata ruusuja hyvistä suorituksista. Tämä oli yksi keino lisätä ratsioiden vaikuttavuutta ja näkyvyyttä sekä lisätä positiivista ilmapiiriä tienkäyttäjien keskuudessa. 

− Kaupungeilla ja kunnilla toimii liikenneturvallisuustyöryhmiä, joiden tavoitteena on parantaa ja vaikuttaa paikallisesti liikenneturvallisuuteen. Lohjan yhteisvalvonta on hyvä esimerkki toimivasta yhteistyöstä eri liikenneturvallisuustoimijoiden kesken, Kontola sanoo. 

Suojateiden turvallisuutta valvottiin Länsi-Uudellamaalla ruusujen kera - sanktioita lievistä ylinopeuksista ja kännykän käytöstä
Tässä autoilija saa ruusun kiitokseksi turvallisesta ajotavasta. Kuva: Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Kontolan mukaan ruusuja ei valitettavasti jaettu kaikille, ja edelleen suojatiesääntöjen noudattamisessa on puutteita. Teeman aikana jouduttiin puuttumaan erilaisiin rikkeisiin, ja niitä havaittiin kaikissa tienkäyttäjäryhmissä. 

− Punaisia päin kävely on jalankulkijoiden yleisimpiä rikkeitä. Teitä myös ylitellään huonoista paikoista, vaikka suojatie on lähellä. Myös pyöräilijät ajavat varomattomasti suojateille, ja monelta tuntuu unohtuvan pyöräilijän väistämissäännöt. 

Kontolan mukaan autoilijat pääsääntöisesti noudattavat suojatiesääntöjä hyvin, mutta puutteitakin on edelleen liikaa. Hän kehottaa autoilijoita kiinnittämään erityistä huomiota tarkkaavaisuuteen suojateitä lähestyessään. 

− Isona ongelmana tässä ovat lievät ylinopeudet suojateitten läheisyydessä ja kännykän käyttö ajon aikana. Näiden seurauksena aiheutuu tilanteita, joissa suojatielle pyrkivä jalankulkija havaitaan vasta, kun ollaan jo suojatien päällä. Tässä vaiheessa ollaan jo pahasti myöhässä.

Lähteenä: Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Henkilö menehtyi junan alle Parkanossa

PARKANO Juna myöhästyi noin tunnin ja 15 minuuttia. Parkanossa, Uudenasemantien tuntumassa sattui perjantaina 29. maaliskuuta aamuyöllä hieman ennen puoli neljää raideliikenneonnettomuus....

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä