HELSINKI
Syyttäjät ovat nostaneet syytteet keskusrikospoliisin tutkimassa laajamittaisessa rakennusalaan liittyvässä harmaan talouden veropetoskokonaisuudessa.
Päävastaajan osalta syyte koskee kuudessa eri yhtiössä harjoitettua rakennusalan toimintaa vuosina 2014–2017. Yhtiöiden epäillään jättäneen verot maksamatta yhteensä n. 1,5 miljoonan euron edestä. Syytteiden mukaan yhtiöissä on mm. maksettu palkkoja pimeästi. Lisäksi syytteet koskevat törkeitä kirjanpitorikoksia ja törkeitä työeläkevakuutusmaksupetoksia.
Samaan rikoskokonaisuuteen liittyy ns. kuittikauppaa kahden yhtiön osalta. Syytteiden mukaan nämä yhtiöt ovat maksua vastaan ostaneet päävastaajan hallinnoimilta yhtiöiltä perusteettomia alihankintakuitteja ja tosiasiassa varoja on käytetty näiden kuitinostajayhtiöiden pimeisiin palkkoihin. Tältä osin veroja on vältetty n. 450.000 euroa.
Haastehakemukset on toimitettu Helsingin käräjäoikeuteen.
Asian pääkäsittely on suunniteltu pidettäväksi ensi vuoden alussa.
Kyse on laajasta asiakokonaisuudesta. Esitutkintamateriaalia jutussa on n. 25.000 sivua ja vastaajia parikymmentä.
Lähde: Poliisi