Ensihoitohenkilöstö pelasti kaivoon pudonneen lapsen Vantaalla

Julkaistu

UUSIMAA

Lapsi oli kylmettynyt.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Vuohikujalle Vantaalle tiistaina 31. tammikuuta päivällä kello 12.53. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisten pelastaminen ylhäältä/alhaalta. Tapahtuneesta tiedottaa Keski-Uudenmaan pelastuslaitos.

Pelastuslaitos kertoo, että lapsi oli pudonnut kaivoon, jossa oli vettä. Paikalle ensimmäisenä saapunut ensihoidon yksikkö sai pelastettua lapsen kaivosta ja tarkisti lapsen voinnin.

Tapahtuneesta uutisoivat myös Helsingin Sanomat sekä MTV. Mediat tietävät kertoa, että kaivo oli noin kolme metriä syvä ja kaivon pohjalla oli noin puolitoista metriä vettä. Ensihoito suoritti pelastusoperaation narulla, jonka avulla lapsi nostettiin kaivosta ylös. Lapsi oli kylmettynyt.

Lapsi oli leikkinyt omakotitalon pihalla olleen kaivon päällä, kun kansi oli antanut periksi.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Uhkarohkeaa pilkkimistä Porissa – kaksikkoa jouduttiin ohjeistamaan poistumaan Kokemäenjoen jäältä

Satakunnan pelastuslaitos hälytettiin Jokisatamantielle Poriin vesipelastustehtävälle lauantaina 2. maaliskuuta puolenpäivän jälkeen. Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä...

Kerrostalohuoneiston parvekkeella paloi Heinolassa

Heinolassa Telakkakujalla paloi aikaisin lauantaiaamuna 2. maaliskuuta. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Ihminen pelastettiin Tammerkoskesta

Tampereen Tammerkoskesta pelastettiin ihminen perjantain vastaisena yönä 1. maaliskuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen ihmisen...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä